Masennus niin koputtaa jo ovella... Epätoivoset ajatukset on jo noussu pintaan ja nään itteni koko ajan huonompana ko muut enkä kykene nauramaan muitten jutuille niin silleen ku ennen. Miten muka pystyn torjumaan tän? Tää tulee joka ikinen vuosi näihin aikoihin ja tää kestää pitkään ja tän takii mulla menee aina kaikki piloille ja mä oon aikoi sitte jo luovuttanu mun elämän suhteen. Ei mun elämässä tuu koskaan tapahtuu mitään mullistavaa hyvällä tavalla. Mun perhe on niin pettyny muhun ku musta ei tullukkaa sitä, joka kävi ne koulut kunnialla ja sitä jota kaikki rakastais ja joka olis aina huomion keskipisteenä. Päinvastoin mulla on peruskouluki päin helvettiä käyty enkä oo jaksanu aikasemmin käydä mitää amiksia. No nyt kyllä oon opiskelemassa mut mua pelottaa senki suhteen. Ja sit kaikki vihaa mua jossain vaiheessa. Vittu mä saan aina sen vihan niskaani vaiks yrittäisin mitä. Oon niin vitun kyllästyny itteeni ja tämmöseen elämään. Oon ko vihamagneetti, josta aluks pidetään ja sit vihataan. Sellaselta musta tuntuu... Ku ois täs kaiken vanki eikä tiedä, et miten pääsis näist kahleista eroon.
Mä oon kohta 19 vuotias tyttö ja musta tuntuu jo nyt, että mun elämä on ihan täysin eletty loppuun. Mun mielipide on se, että ei kaikkia ihmisiä oo luotu elämään siihen 70-90 vuotiaiksi, ei vaan ole. Kaikki ei vaan jaksa, toiset on herkempiä. Ja hyvät ihmiset ainakin on herkempiä, ku pahat ja kierot. Mä oon itse nähnyt, että tää paha maailma on myöskin vain pahoille ihmisille suunnattu paikka. Hyvien paikka on tuolla jossain, mutta ei tässä maailmassa.
Ja paha kuvittelee olevansa niin viaton. Se piilottelee omia virheitään ja kuvittelee olevansa täydellisyyden ruumiillistuma. Se vaalii myöskin ympärillensä lavasteita ja elää niiden avulla. Olen usein nähnyt myös jonkun paskaisen imevän yhdeltä ihmiseltä kaiken. Tälläinen ihminen on vahvasti oman edun tavoittelija ja useimmiten narsistinen. Paha on ihminen jolle ei saa sanoa ikinä mitään vastaan, koska hän kuvittelee olevansa oikeassa kaikessa, eikä muilla saa olla hänen mielipiteistään poikkeavia mielipiteitä. Ja jos on, tämä ihminen on ikuisesti tuomittu hänen silmissään.
Minä en ole paha ihminen, mutta mieleni on ummessa. En tunne hyviä tunteita aina, kun niitä pitäisi tuntea. Mutta tunnen silloin, kun jotain pahaa on tapahtunut. Tunnen erittäin helposti vihaa ja surua. Tunnen ahdistusta ja pelkoa. Siitä hyvästä, että yritin joskus karkoittaa näitä tunteita, karkoitin hyvät tunteet suurimmaksi osaksi. Minulla on kuitenkin moraali ja tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, yleisesti siis.
Minä vihaan petturuutta ja ylimielisyyttä. Vihaan valehtelijoita ja tekopyhyyttä. Tälläisiä ihmisiä on paljon minun ympärilläni ja useimmiten jään niihin ansoihin. Sitten saan taas olla vihainen, pettynyt ja surullinen. Eikö kukaan oikeasti osaa enää olla oikeamielinen ja oikeasti ystävä, eikä vain leikisti ja ajatella vain itseään?
Ja noinhan masentunutta ihmistä kohdellaan. Ja sitten sanotaan vielä, että tiedetään mitä masennus on. Ehei, ei todellakaan tiedetä jos toimitaan noin tekopyhästi. Ja minä olen paha, koska uskallan ilmaista oman pettymykseni tälläisiä ihmisiä kohtaan. Ja uskallan olla vihainen ja surullinen, silloin kun siihen todellakin on tarvetta. Minä en itke turhasta, enkä suutu turhasta... -.-
