LUKEKAA KOKO TEKSTI, KIITOS!!!!!

Kyllä mä tiedän ettei tää maailma oo todellakaan sellanen paikka jossa vallitsis tasa-arvo, vaikka se tietysti oliskin toivottavaa. :(
Itse oon joutunu monesti elämässäni alistuksen ja kiusaamisen kohteeksi. Täl hetkellä musta tuntuu siltä, että mulla ei ole mitään sellasta juttuu mistä muut ihmiset pitäis tai mitä muut ihmiset arvostais jollaki tasolla. Ketä kiinnostaa sellanen ihminen, jolla ei ole mitään ulkosta hyvää? Mä en ole kaunotar enkä edes laihakaan, en oo pitkä säihkysääri tai mitään sinne päinkään. Oon lyhyt ja paksu, mulla on rumat hiukset jotka ei oo yhtään samalaiset ku muilla tytöillä ku niillä on sellaset kauniit sileet hiukset ja mulla on päässä harakanpesä.
Sitte toiseks mulla ei oo mitään sellasta taitoo mitä muut arvostais. Mulla ei oo silmää mihinkään, ei muotiin, ei sisustuksiin, en osaa piirtää, en osaa maalata, en osaa tehdä ylipäätänsä yhtään mitään luovaa. Lukea osaan, mutta niin osaa kaikki muutkin. Meikata osaan, mutta senkin osaan vaan keskinkertasesti tai joittenkin mielestä oon siinäkin huono. Mä oon sosiaalisilta taidoiltani ihan täys nolla. Mä en tunne automerkkejä, enkä osaa mitään muuta kieltäkään ku suomea. Mä en oo saanu käytyä minkään näköstä koulua peruskoulun jälkeen, eikä mulla ole työkokemusta. Mun ainoo saavutus tässä elämässä on se ku oon onnistunu saamaan käteeni joskus kakarana mopokortin. Senkin kahel yrittämäl.
Mä oon huomannu ettei ihmiset arvosta mua vittuukaa. Kukaan ei halua tutustua muhun ikinä paremmin, vaikka kuinka haluaisin uusia kavereita.
Miks musta tuntuu et jokasella ihmisellä jonka tunnen tai tiedän, on enemmän läheisiä ihmisiä ku mulla? Ja kaikilla mun enemmän rakkailla kavereillani on vitusti liikaa kavereita. Mulla on ehkä kaks tai kolme??! Onneks mulla on sentään pari kaverii jotka on niitä oikeita kavereita. Mutta niin on suurimmalla osalla ihmisistä. Mä en ole kenellekkään ihmiselle edes se kaikkista läheisin ystävä, vaan mä olen aina kolmonen korkeintaan. Se johtuu siitä, että mä oon ihmisarvossa huono ihminen ja sellanen ihminen jota ei arvosteta, eikä hyväksytä eikä haluta mihinkään koskaan.
Ehkä mä tuunki viettämään loppuelämäni vaan sisällä päivästä toiseen, koska en enää haluu lähtee tonne julmaan maailmaan. Mä oon jo liian herkkä, liian hauras yhdellekkään ilkeelle kommentille tai katseelle. Seuraavasta mä tapan itteni, niin lähellä se on. Mulla on huono elämä ja kukaan, ei kukaan voi väittää muuta. Vittu mä en jaksa kattoo enää ainoonkaan tanssijan naamaa, en ainootakaan fuckin insinööriä enkä ainoonkaan mallin kasvoja tai kroppaa. Mä en halua tietää, että kuinka hyvä joku on laittamaan hiuksia tai suunnittelemaan vaatteita. SE EI paranna mun itsetuntoa, enkä mä ole vittuukaan onnellinen siitä, mitä sä osaat. Mä en jaksa enää olla onnellinen enkä arvostaa, kun en mäkään sitä arvostusta saa IKINÄ. Mä olen se ihminen, jonka pitäis vaan sietää muitten paskaa kohtelua sanomatta mitään. VITTU MIETTIKÄÄ EDES HETKI PLIIS SILLON KU AJATTELITTE KÄYTTÄÄ JOTAIN TOISTA IHMISTÄ ROSKA-ASTIANA JA VITTU TAJUTKAA JO PIKKUHILJAA ET MITÄ SE VOI AIHEUTTAA SILLE TOISELLE!!!! ÄLKÄÄ AINA JAKSAKO AJAA OMAA ETUANNE JA ÄLKÄÄ IKINÄ LUVATKO MITÄÄN JOS ETTE PYSTY PITÄMÄÄN LUPAUKSIANNE! Suurin osa niistä kusipäistä ei kuitenkaan loppujenlopuksi ole sitä, mitä ne haluais olla. Tämmönen ihminen on vaan itse luonut omaan päähänsä sellasen kuvan itsestään, että on just se maailman napa ja kaikkivaltias ja ettei "vähempiosasilla" oo mitään asiaa hänen elämäänsä. On niin väärin ja huonoa poiketa kato nyky maailman käsityksistä ihan millä tahansa osa-alueella.
Haluaisko joku olla esimerkiksi morsian tai vaikka sulhanen, jota ei kunnioitettais omissa häissään? Muut tekis mitä tykkäis, vetäis perseet olalle ja niitä ei kiinnostais vittuakaan teijan naimisiinmeno. (Tää on vaan esimerkki). Ne juhlavieraat olis vaan tullu ryyppäämään ja syömään ja ku te ootte kuitenki nähny vaivaa niihin häihin, oisitte koristellu ja palkannu apulaisii ja laittanu ruoat ja kaikki viimisen päälle ja niitä ei kukaan kunnioittais. Olisko se kivaa jonkun mielestä? No ei varmasti olis!
Itse oon huomannu olevani liian sinisilmänen ja kiltti ihminen tänne. Sellasta piirrettä ei musta välttämättä heti huomaa, mut sellanen mä kuitenkin nyt vaan olen (tiedän kyllä itse millainen olen). Mä oon pienestä pitäen useimmiten halunnu vaan tehä ihmisten hyväks kaikkee. Mä tykkäsin tehä ihmiset onnellisiks ja tykkäsin siitä jos mun teoista pidettiin. Halusin, että mua pidetään hyvänä ja kivana kaverina. Mut niin moni teistä on jo osottanu sen mulle, ettei se kannata, ikinä. Kiltteys ja hyvyys ei kannata. Kierous ja ilkeys on ainoita nyky maailman arvostettuja piirteitä ihmisessä. Niin moni teistä on "vampyyreja", jotka tahtoo vaan imee musta ja muista munlaisista ihmisistä elinvoiman ja sen kaiken hyvyyden mitä viel oliskaa jäljellä. Ja jos niitä ei meissä enää ole, niin meissä ei oo enää mitään, meist tulee vaan tyhjii vaeltajii. Sinä, tulet ikuisesti näkemään vaan tyhjän katseen jokaisessa jolta olet vienyt sen kaiken mikä teki meistä jotain joskus...

Miettikää, että kuinka paljon enemmän sellanen ihminen joutuu tekemään töitä elämänsä eteen, jota on kiusattu jossakin vaiheessa elämää tai jotakin muuta sellasta. Miettikää munlaista ihmistä, joka on sekä ruma, että ainakin ollu kiusattu vaikka koulussa. Ei oo mitään ulkoista seikkaa, joka pelastais sun elämäs joskus, koska ihmisiä ei kiinnosta rumat ihmiset. Eikä ihmisiä myöskään kiinnosta epävarmat ja pelokkaat ihmiset. Mutta miten vitussa ihminen voi olla itsevarma ja peloton jos ketään ei koskaan kiinnosta, jotta se sais itsevarmuutta eikä enää pelkäis??! Mä tiedän myös, että on ihmisiä joiden kuuluis saada loistaa, mutta niille ei koskaan anneta tilaisuutta, koska ne paskiaiset jotka kuvittelee olevansa jotain, vie oikeilta tähdiltä tilaisuuden ja työntää sellaset ihmiset vaan sivuun.

Vittu kun mun pään sisältä löytyy tuhat asiaa, jotka on puimatta. Ne liittyy muhun ja mun elämään. Mutta yllätysyllätys niitä ei koskaan oo selvitetty ja mä oon jokatapauksessa aina kärsiny vaan enemmän. Ja myöhemmin kärsin siitä, ettei ketään kiinnostanut monessakaan tapauksessa, että se vois haavoittaa jotain ihmistä oikeen kunnolla, moni juttu on ollu sellasta mun elämässä. Siks mä oon niin rikki, koska ihmiset ajaa edelleenkin vaan omaa etuaan ja kun se on kyllä nähny, kuinka paljon vahvempia melkein jokanen on muhun verrattuna. Miten mä voisin sellasessa tapauksessa ikinä pärjätä? Mulla kun ei voimat riitä edes yrittämiseen. Mä tunnen pääni sisällä tämmösten juttujen takia niin paljon vihaa ihmiskuntaa kohtaan... Todella rajua vihaa... Enkä edes ole paha ihminen, oon vaan lytätty ja sitä kautta epäonnistunut lähes jokaisessa pyrkimyksessä.

Sitten ku aina jankataan, että miten kaikista asioista pitäis puhua ja et kaikennäköset asiat pitäis aina selvittää. Niinpä, nää tämmöset on pelkkää puhetta vaan. Täytyyhän nyt pitää profiilia yllä ja selittää, että miten asioista keskustellaan ja ne aina selvii kyllä. Mut vittu sit ku niistä puhutaan EHKÄ ni se on vaan pieni keskustelu ja sit se on vittu ohi. Sit jos siit jää viel paskanmaku suuhun ni se on kamalan väärin koska siinä vaiheessa kysytään aina, että: "Mitä sä nyt vielä jankkaat siitä, sehän selvitettiin jo?!" plussana viel silleen vähän ärsyyntyneellä äänellä. Nykyään asiat on meinaan sillon selvät ku suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, mut jos sulla ittelläs on sellanen fiilis, että asiat on kyllä vielä pahastikkin kesken ni eihän sille voi mitään, koska enemmistö on oikeessa. Sit ihmetellään ku maailmassa on niin paljon sellasia ihmisiä joilla on joka päivä 2 metrin kyrpä otassa. Mitäs jos moni ihminen samassa tilassa vaikka vituttaa sua? Nykyäänhän puhutaan niin paljon siitä suorasanaisuudesta ja sitähän arvostetaan. Mutta kas kumma, kun en oo vielä tähänkään päivään mennessä nähnyt, että kukaan ois oikeesti menny suoraan päin naamaan sanoo jollekki randomille esimerkiksi, että "Vittu ku sä ärsytät mua niin paljon!" tai jotain sellasta. Pitäskö esim. munki mennä sanoo kaikille niille ihmisille suoraan päin naamaa jotka vituttaa mua esimerkiksi jossain kaupassa, et mua ärsyttää ne. Toi suorasanaisuuden ylistys alkaa mennä jo pikkasen liiotteluks, meinaan joka toinen ihminen on kuulemani mukaan suorasanainen, vaikka ei vitussa ole. Yleensä ne jotka sanoo itseään suorasanasiks, on eniten niitä paskanpuhujia ja seläntakana jauhajia.

Mun ajatus kulkee aika nopeeseen tahtiin nyt enkä oikeen pysty yhdistämään kaikkii asioita toisiinsa ihan äkkiseltään, joten teksti ehkä oli hieman sekavaa, mutta näähän onki vaan mun ajatuksia. Ja joo mä en tosiaankaan väitä, että suorasanaisuus olis jotenkin huono asia. Mua vaan vituttaa ihmiset, jotka tunkee sitä piirrettä joka paikkaan ja vaatii sitä jokaselta vastaantulijalta ja sit ei ite edes pahemmin ole sellainen. Tai tottakai kuka tahansa on suora jos on jotain kränää jonkun tyypin kanssa, yleensä ainakin. Mutta sitten ihan ilman riitaa siitä suoruudesta ei näy merkkiäkään. Toki asiat täytyy pystyä esittämään silloin myös ystävällisesti, koska sen nyt ymmärtää jos asiat sanoo haukkumismuodossa toiselle ja se toinen ihminen ottaa nokkiinsa siitä. Ja suoruuttahan ei saa yhdistää milläänlailla ivailuun tai piikittelyyn. Suoruus on suoruutta ja ne asiat, jotka halutaan kertoa avoimesti vaikka kaverille, voidaan esittää myös ystävälliseen sävyyyn, jos ne ovat siis jotakin negatiivisia juttuja, koska suora voi tietysti olla myös positiivisella tavalla. :)

Tältä musta nyt tuntuu... Ekaks alotettiin jostain ihan muusta asiasta, kun mihin sitten taas päädyttiin. Nää on mun ajatuksia ja jokanen joka tän nyt lukeekaan, sais vähän alkaa miettimään tätä juttua.

Ps. Huhhuh tän kirjottaminen sai mut raivon partaalle, sekä kyynelehtimään. :')

Toisenlainen todellisuus....

EI VITTU nyt on sellanen olo et huhhuh!
Mä tapan viel itteni jos en laihdu, vittu vihaan itteeni. Oon niin VITUN ruma ämmä.
Voi vitun ämmä vittu. Kato näitä läskejä, sitä on vittu joka puolella!
Ja joulu on tulossa ja mä en voi sille mitään että rakastan kinkkua! Mun on vaan pakko syödä sitä, mut joka suupala on iso rikos koska mä en sais syödä enää ikinä yhtään enempää.
Kunpa mul ei ois höösäävii ihmisii ympärillä eikä muitakaa menoi piiiitkään aikaan, vittu mähän vetäisin ihan ranttaliksi, suoraansanottuna. Valvoisin niin paljon ku pystyisin, koska se kuluttaa energiaa ja kävisin yöt vaiks lenkillä ja juoksisin ja juoksisin tai muuten kuolisin. Mut toisaalta mua vituttaa myös se, ettei ihmiset oikeest ota mua tosissaan, vaiks onhan se hyvä sinänsä koska ei tää edes oo vielä mitään.
Näin tiivistettynä, mä vihaan itteäni enemmän ku mitään muuta, enemmän ku ketään toista. Mä häpeen itteäni, mua hävettää kävellä edes rappukäytävässä koska oon niin ruma ja läski.
Haluaisin kuolla, mut toisaalta taas en haluais. Se vitun joku joka estää mua kuolemasta, mikä vittu se on? Lähimmäiset varmaan, mut on jotain muutakin kyllä. Mä tiedän silti että mun elämä tulee aina olemaan mitätöntä paskaa, vittu 10 metrin lumihangessa tarpomista päivästä päivään. Kunpa olisin ihan kuka tahansa toinen ihminen ku minä, kunpa pystyisin olemaan laihempi ja kauniimpi.
Vitut mä en jaksa enää valehdella ittelleni enkä kellekkään muullekkaan. Mä vihaan itteäni ja tiedän että olisin kaunis laihana. Mä on kateellinen kaikille malleille vaikka, koska niillä nyt vaan ON kaunis kroppa. En ikinä ite pysty varmaankaan samaan.
Vittu ku pitääki olla sellanen asia olemassa ku ruoka. Ja mun vitun entinen ruokariippuvuus vai mikskä sitä nyt voiskaan kutsua. Vittu mulla ON OLLUT ja TULEE AINA OLEMAANKIN ongelmia ruoan kanssa. Mä todellakin oon ahminut tossa pari vuotta aikasemmin, eihän mulla ollu muuta mielessäkään ku ruoka. Ja nykyäänkin on ruoka ja paino. Mä menetän kohta kaikki kaveritki, ku en ajattele muuta ku ruokaa ja painoa useimmiten. Mut mä en puhu tästä kenellekään kallonkutistajalle, koska mä tiedän ettei ne ota mua koskaan tosissaan. Just tämä juttuhan on kaiken perimmäinen syy saatanan pellet, varmaan yks suurimpii masennuksen syitä. Tiedän et tää juttu on mulle vitun vaikee asia ja tää on suuri asia mulle, mut en usko et tää painaa mitään kenenkään toisen korvissa. Eikä tää ees oo silleen iso asia ja kyl mä osaan hallita näit, mut vituttaa ku aina on silti päässä nää ja saa mielihyvää ku palelee sisällä peiton alla, ku ei oo syöny. Ja vituttaa olla joskus ylpee siitä, ettei oo syöny pariin vuorokauteen pal paskaakaa tai ei jopa mitään. Siinä tulee sellanen reipas ja motivoitunut olo, että vois lähtee lenkille niin lähtispä kilot vielä nopeemmin pois. Joskus tämmösen jälkeen tulee niinkin ylpee olo, että haluu palkita ittensä ruoalla, mut sit se katumus jossain kohtaa onki ihan hirveetä. Tiedän varmaan ettei tää juttu oo mikään ainoo syy masennukseen ja kaikkeen muuhun paskaan. Onhan niitä muitakin esim. mä oon todella katkera mun mutsille, en siis silti vihaa sitä. Mun mutsilla on joskus ollu anoreksia ja mä pelkään nyt vitusti, että se tulee mun pikkusiskoonki...
Must välil tuntuu, että ihmiset ajattelee mut sellaseks, että mä haen vaan huomioo mut se ei oo totta. En mä hae huomioo, mä haen vaan sitä että joku HUOMIOIS mutkin ja mun sisäiset ongelmat. Et joku ottais ne tosissaan ja ojentais ehkä auttavan käden ja ois valmis kantamaan osan mun ongelmista omilla harteillaan. Mut siks mä en hirveesti haluu avautuu, koska tiiän että psykiatrit vaan nauraa mulle, enkä mä osaa edes keskustella. Vihaan keskusteluja nykyään, tai sellasia keskusteluja missä käsitellään mun mielenterveyttä jollakin tapaa. Joskus saatan avautuu vaikka kaverille. Mut tykkään paljon enemmän kirjottaa vaan, koska osaan sen paremmin.
En ite edes muista, et miten tää ruoka ja painohelvetti on saanu alkunsa, mut kai se on ollu mulla taustalla jo kauan aikaa. Se vaan tulee pikkuhiljaa enemmän esiin. Ensimmäiset syvät arvet oon kuitenkin saanu ala-asteelta, ku olin se luokan läskein. Niitten mielestä mä en edes kohta ois mahtunu ovesta sisään tai ulos ku olin niin läski sotanorsu. Mä kannan aina niitä haavoja syvällä sisimmässäni ja tuun aina häpeemään itteäni koko vitun paskan loppu elämäni.
Musta tuntuu joskus siltä, että mä oon elossa vaan toisten ihmisten takia. Mä riipun naruissa sätkynukkena heikosti, mutta pakotetusti. Vittu vihaan teitä, jotka vaaditte mua elämään, mut silti rakastan.

Tänään...

...mulla on tosi epäonnistunut olo, tuntuu siltä että oon täysin epäonnistunut elämässä. En ikinä tuu saamaan sitä elämää minkä olisin halunnu. Haluisin olla laiha ja kaunis ja virheetön, haluisin et mul ois ammattina kosmetologi. Ja en haluais olla masentunu ja paskan luonteen omaava ihminen.
Oon huonoin kaikist kolmest lapsest meistä, pikkusisko on niin kaunis ja laiha ja pikkuveli on suht. komee ja sellanen ku pitäiski olla. Ne kaks kyl täyttää ihmisten kauneusihanteita, mut mä en.
Voi kunpa voisin vaa kuihtuu pois, olisinpa joskus niin laiha et ku tuuli tarttuis muhun ni mä vaan leijailisin, niinku höyhen...
Miks mä en laihdu, vaikka en syö vittuukaan. En edes muista et koska olisin syöny jotain kunnolla viimeks... Toivottavasti kuolen ja äkkii ni ei tarvii kestää enää sitä miten ihmiset kattoo mua ku oon niin läski ja ruma. En jaksa olla aina se jota tuijotetaan, mä haluun vaan paeta koska sen osaan parhaiten kaikesta.
En osaa vittu mitään, oikeestaan nyt ku ajattelee. En oo missään todella hyvä.. Oon vaan ehkä keskinkertanen jossain ja ihan paska suurimmas osas jutuista.
En vaa haluu muistaa millanen elämä mulla on, en haluu elää sitä enkä olla siinä hetkessä. Haluun vaa päästää irti kaikesta ja paeta.