Joo taisin tos kesän alus olla hirveessä hypomaniassa, en ees tiedä mitä mä ajattelin tai sit en kerenny ajattelee mitää ku kaikki ajatukset meni nii nopeet tahtii. Mä vaan kuurasin päiväst toisee mutsin kämppää enkä ees syöny mitää. Sit tuli se ku sain paniikkikohtauksen ja vedin 300mg ketipinorei lähemmäs 30kpl ja olisin kuollu ellen ois viime hetkel pyytäny ambulanssii. Siel mä sit makasin tehol eikä ollu kauheen kivaa ja sain sielt viel tuliaisiks keuhkokuumeen.
Siit se alamäki sit taas lähti ja mä masennuin ihan vitun pahasti taas enkä pääse millään eroon tästä. En taas keksi mitään syytä elää. Ainoo syy mikä mul on oikeestaan tähänkään asti ollu on mun läheiset ihmiset, enkä haluis satuttaa niitä, mut nykyään mä en enää jaksa siitäkää oikeen välittää. Tiedän olen todella itsekäs, mut niin on nekin jotka mua pitää tääl hengissä väkipakolla, ku mä kärsin ja teen kokoajan henkist kuolemaa täällä. Mulle tää on maanpäällinen helvetti ja haluun ulospääsyn täältä.
Mä syön yleensä noit opamoxei siihen et hillitten sitä ahdistust ja ne on ainoot mitkä vie mun itsetuhoset ajatukset ees hetkeks muual. Mikään muu ei auta. Oikeestaan mä toivoisin et saisin jonku M1 lähetteen suljetul, koska siel sais vaan olla eikä tarvis miettii sen kummempii ja siel saisin olla henkisesti sairas ihan kaikes rauhas, ku en pärjää tääl normaalis elämäs enää täs mielentilas...
