Masennus

by: sacks08

Mä en voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei edes yritä ymmärtää masentunutta ihmistä ja jotka tuomitsee masennuksen samantien. Mä en voi tajuta kuinka, joku joka ei tiedä masennuksesta mitään voi sanoa, että se  ei muka ole sairaus ja jotkut jopa sanoo, että se on pelkkää laiskuutta ja saamattomuutta. Se vaan menee niin, että ne nimenomaiset laiskuus ja saamattomuus johtuu just siitä masennuksesta, mikä todellakin on psykiatrinen sairaus. Siihen liittyy hirveesti kaikkii hirveitä tuntemuksia, kuten toivottomuus ja ahdistus. Masentunut ihminen ei oikeen jaksais eikä haluaiskaan tehä mitään ja haluais niin paljon välttyy sosiaalisilta tilanteilta ja ei haluais mennä muutenkaan ihmisten ilmoille, koska ahdistaa ja sit on se epävarmuus kans siinä yhtenä osatekijänä. Masennustiloja on kans eriasteisia, on lievää ja sit on sitä pahaa. Sit mulla menee niin, että mulla on eri pituisia jaksoja jolloin mulla on lievää masennusta ja sillon pystyn vielä hoitamaan asioita ja oon pääasias ihan ilonenkin, mut se epävarmuus ja ahdistuneisuus näkyy kyllä. Sit mulla on joinaki aikoina oikeen pahaaki masennusta ja sillon en jaksa enkä halua lähtee mihinkään täält kotoonta. Enkä jaksa hoitaa oikeen edes kaupassakäyntii saatikaan sit siivota. Ja noit pahoi jaksoi ei sais tulla nyt ku oon opiskelemassaki, koska jos tulee niin sit mulla tulee olee tosi vaikeeta enkä tiedä miten pääsen siitä sit eroon. Tässä kohtaa on niin helppo sanoa, että "sit mä vaan meen kouluun ja teen kaiken vaikka mikä olis" mut todellisuudessa se ei vaan mee noin. Pahasti masentuneena sä et kykene ajattelemaan noin järkevästi. Sit sulla ei oo siinä mitään muuta ko se masennus, jonka kans sä joudut selviimään päiväst toiseen. Sehän lähtee oikeesti sillä ku vaan menee ihmistenilmoille ja hoitaa niitä asioita. Jossain kohtaa oon sit aina kuitenki päässy jaloilleni ja taas se on lieventyny. Mä olen monesti harkinnu itsemurhaa ja olen yrittänykki sitä, mut en mä kai oikeesti haluu kuolla koska mä olisin tehny sen jo. Näin on tapahtunu siks, koska se masennus tavallaan niin ku puhuu mulle mun itteni kautta, että mä en kelpaa tämmösenä ja mä olen ala-arvonen ihminen ja mun pitäis kuolla ja sit et kaikki vihaa vaan ja kukaan ei rakasta. Sit ku se masennus on tarpeeks kauan puhunu sulle noita asioita niin sit vaan tarttuu siihen ratkasuun, ku pää ei enää kestä. Siinä vaiheessa tuntuu siltä, et kaikki loppuu pian ja enää ei tarvii kärsii. Mä oon joskus jopa iloinnu siitä, että jos kaikki menee päin persettä niin voin aina tappaa itteni ja sit ei mikään enää oo huonosti eikä sit tarvii enää kestää. Mä nään sen aina joskus ratkasuna, apukeinona. Siks mä teen niin, että välillä menee yli ja vedän vaikka yliannostuksen. Siinä vaiheessa mä oon tosi huonona ja masennus on saanu musta täyden otteen. Mä oon sairas ihminen, joo tiedän sen itekki. Mä en muista koska olisin ollu terve ja täysin selväjärkinen, koska aina mun mielessä on ihan pieni ajatus kaikesta itsetuhoisuudesta. Se ajatus ikään ku vaanii mua nurkan takana ja voi hyökätä kimppuun ihan koska vaan. Ihan pienetki asiat voi laukasta sen, varsinkin ku niitä tulee liikaa. Mä koen itteni todella usein ulkopuoliseksi kaikesta ja huonoks ihmiseks, josta kukaan ei pidä. Tää ajatus on usein päällä mut sit taas toinen, se järkevämpi puoliki puhuttelee mua ja sanoo, että asiathan ei oo näin, että kyllä mun kaverit tykkää musta just tämmösenä ko oon ja et oon ihan samalla viivalla ko kaikki muutki enkä yhtään jäljessä ja ihan yhtä arvokas ku kaikki muutki. Vaan kun se järkevä puoli on yleensä se heikompi puoli mussa aika monessakin asiassa. Mä olen tunneihminen, en kauheesti järki-ihminen. Mä elän tunteella, vaikka oon viimeaikoina rajottanu sitä tunneihmisen puolta. Toistaseks kaikki on sujunu paljon paremmin ku esitän järki-ihmistä. Jos olisin oma itteni ja tunneihminen niin olisin jo räjähtäny miljoonaan kertaan monista asioista esim. kavereille, sossulle jne. Sillon ku en rajottanu itteäni yhtään niin sain raivonpuuskii ainakin kahdesti päivässä yleensä. Ja yleensä ne kans sit oli ku hirmumyrskyjä. Kaverit lähtis hyvin nopeesti jollen rajottais itteeni yhtään, koska en mä halua sit taas kenellekkään oikeesti raivota jostain ihan turhasta. Liian tunteikas ihminen on todella rasittava. Ja joo ei siinä mitään jos vähän rajottaa itteään, mut siinä sit taas on jos nimenomaan tukahduttaa ittensä niin ku mä oon jo jonkun aikaa tehny ja sit tää on kans se syy miks oon sortunu itsetuhoisiin juttuihin, koska haluun jollain keinolla ilmasta miltä musta siis ihan oikeesti tuntuu. Mä oon nykyään myös todella huono puhumaan mistään näin vakavasta, vaikka joskus olin hyvä mut ehkä oon vaan tukahduttanu senki. Kirjottamaan kyllä pystyn, onneksi.

Masennus puhuu näin:
"Sä oot huono ihminen, sun pitää tappaa ittes.
Sä et merkitse kenellekään mitään, ota veitsi ja viiltele ittees.
Olet täysin mitätön ja ala-arvonen ihminen.
Itsemurhakeinoja on monia, syö yliannostus, hyppää katolta, aja rekkaa päin, mene junaraiteille seisomaan, lähde kauas pois äläkä koskaan enää palaa."