LUKEKAA KOKO TEKSTI, KIITOS!!!!!

Kyllä mä tiedän ettei tää maailma oo todellakaan sellanen paikka jossa vallitsis tasa-arvo, vaikka se tietysti oliskin toivottavaa. :(
Itse oon joutunu monesti elämässäni alistuksen ja kiusaamisen kohteeksi. Täl hetkellä musta tuntuu siltä, että mulla ei ole mitään sellasta juttuu mistä muut ihmiset pitäis tai mitä muut ihmiset arvostais jollaki tasolla. Ketä kiinnostaa sellanen ihminen, jolla ei ole mitään ulkosta hyvää? Mä en ole kaunotar enkä edes laihakaan, en oo pitkä säihkysääri tai mitään sinne päinkään. Oon lyhyt ja paksu, mulla on rumat hiukset jotka ei oo yhtään samalaiset ku muilla tytöillä ku niillä on sellaset kauniit sileet hiukset ja mulla on päässä harakanpesä.
Sitte toiseks mulla ei oo mitään sellasta taitoo mitä muut arvostais. Mulla ei oo silmää mihinkään, ei muotiin, ei sisustuksiin, en osaa piirtää, en osaa maalata, en osaa tehdä ylipäätänsä yhtään mitään luovaa. Lukea osaan, mutta niin osaa kaikki muutkin. Meikata osaan, mutta senkin osaan vaan keskinkertasesti tai joittenkin mielestä oon siinäkin huono. Mä oon sosiaalisilta taidoiltani ihan täys nolla. Mä en tunne automerkkejä, enkä osaa mitään muuta kieltäkään ku suomea. Mä en oo saanu käytyä minkään näköstä koulua peruskoulun jälkeen, eikä mulla ole työkokemusta. Mun ainoo saavutus tässä elämässä on se ku oon onnistunu saamaan käteeni joskus kakarana mopokortin. Senkin kahel yrittämäl.
Mä oon huomannu ettei ihmiset arvosta mua vittuukaa. Kukaan ei halua tutustua muhun ikinä paremmin, vaikka kuinka haluaisin uusia kavereita.
Miks musta tuntuu et jokasella ihmisellä jonka tunnen tai tiedän, on enemmän läheisiä ihmisiä ku mulla? Ja kaikilla mun enemmän rakkailla kavereillani on vitusti liikaa kavereita. Mulla on ehkä kaks tai kolme??! Onneks mulla on sentään pari kaverii jotka on niitä oikeita kavereita. Mutta niin on suurimmalla osalla ihmisistä. Mä en ole kenellekkään ihmiselle edes se kaikkista läheisin ystävä, vaan mä olen aina kolmonen korkeintaan. Se johtuu siitä, että mä oon ihmisarvossa huono ihminen ja sellanen ihminen jota ei arvosteta, eikä hyväksytä eikä haluta mihinkään koskaan.
Ehkä mä tuunki viettämään loppuelämäni vaan sisällä päivästä toiseen, koska en enää haluu lähtee tonne julmaan maailmaan. Mä oon jo liian herkkä, liian hauras yhdellekkään ilkeelle kommentille tai katseelle. Seuraavasta mä tapan itteni, niin lähellä se on. Mulla on huono elämä ja kukaan, ei kukaan voi väittää muuta. Vittu mä en jaksa kattoo enää ainoonkaan tanssijan naamaa, en ainootakaan fuckin insinööriä enkä ainoonkaan mallin kasvoja tai kroppaa. Mä en halua tietää, että kuinka hyvä joku on laittamaan hiuksia tai suunnittelemaan vaatteita. SE EI paranna mun itsetuntoa, enkä mä ole vittuukaan onnellinen siitä, mitä sä osaat. Mä en jaksa enää olla onnellinen enkä arvostaa, kun en mäkään sitä arvostusta saa IKINÄ. Mä olen se ihminen, jonka pitäis vaan sietää muitten paskaa kohtelua sanomatta mitään. VITTU MIETTIKÄÄ EDES HETKI PLIIS SILLON KU AJATTELITTE KÄYTTÄÄ JOTAIN TOISTA IHMISTÄ ROSKA-ASTIANA JA VITTU TAJUTKAA JO PIKKUHILJAA ET MITÄ SE VOI AIHEUTTAA SILLE TOISELLE!!!! ÄLKÄÄ AINA JAKSAKO AJAA OMAA ETUANNE JA ÄLKÄÄ IKINÄ LUVATKO MITÄÄN JOS ETTE PYSTY PITÄMÄÄN LUPAUKSIANNE! Suurin osa niistä kusipäistä ei kuitenkaan loppujenlopuksi ole sitä, mitä ne haluais olla. Tämmönen ihminen on vaan itse luonut omaan päähänsä sellasen kuvan itsestään, että on just se maailman napa ja kaikkivaltias ja ettei "vähempiosasilla" oo mitään asiaa hänen elämäänsä. On niin väärin ja huonoa poiketa kato nyky maailman käsityksistä ihan millä tahansa osa-alueella.
Haluaisko joku olla esimerkiksi morsian tai vaikka sulhanen, jota ei kunnioitettais omissa häissään? Muut tekis mitä tykkäis, vetäis perseet olalle ja niitä ei kiinnostais vittuakaan teijan naimisiinmeno. (Tää on vaan esimerkki). Ne juhlavieraat olis vaan tullu ryyppäämään ja syömään ja ku te ootte kuitenki nähny vaivaa niihin häihin, oisitte koristellu ja palkannu apulaisii ja laittanu ruoat ja kaikki viimisen päälle ja niitä ei kukaan kunnioittais. Olisko se kivaa jonkun mielestä? No ei varmasti olis!
Itse oon huomannu olevani liian sinisilmänen ja kiltti ihminen tänne. Sellasta piirrettä ei musta välttämättä heti huomaa, mut sellanen mä kuitenkin nyt vaan olen (tiedän kyllä itse millainen olen). Mä oon pienestä pitäen useimmiten halunnu vaan tehä ihmisten hyväks kaikkee. Mä tykkäsin tehä ihmiset onnellisiks ja tykkäsin siitä jos mun teoista pidettiin. Halusin, että mua pidetään hyvänä ja kivana kaverina. Mut niin moni teistä on jo osottanu sen mulle, ettei se kannata, ikinä. Kiltteys ja hyvyys ei kannata. Kierous ja ilkeys on ainoita nyky maailman arvostettuja piirteitä ihmisessä. Niin moni teistä on "vampyyreja", jotka tahtoo vaan imee musta ja muista munlaisista ihmisistä elinvoiman ja sen kaiken hyvyyden mitä viel oliskaa jäljellä. Ja jos niitä ei meissä enää ole, niin meissä ei oo enää mitään, meist tulee vaan tyhjii vaeltajii. Sinä, tulet ikuisesti näkemään vaan tyhjän katseen jokaisessa jolta olet vienyt sen kaiken mikä teki meistä jotain joskus...

Miettikää, että kuinka paljon enemmän sellanen ihminen joutuu tekemään töitä elämänsä eteen, jota on kiusattu jossakin vaiheessa elämää tai jotakin muuta sellasta. Miettikää munlaista ihmistä, joka on sekä ruma, että ainakin ollu kiusattu vaikka koulussa. Ei oo mitään ulkoista seikkaa, joka pelastais sun elämäs joskus, koska ihmisiä ei kiinnosta rumat ihmiset. Eikä ihmisiä myöskään kiinnosta epävarmat ja pelokkaat ihmiset. Mutta miten vitussa ihminen voi olla itsevarma ja peloton jos ketään ei koskaan kiinnosta, jotta se sais itsevarmuutta eikä enää pelkäis??! Mä tiedän myös, että on ihmisiä joiden kuuluis saada loistaa, mutta niille ei koskaan anneta tilaisuutta, koska ne paskiaiset jotka kuvittelee olevansa jotain, vie oikeilta tähdiltä tilaisuuden ja työntää sellaset ihmiset vaan sivuun.

Vittu kun mun pään sisältä löytyy tuhat asiaa, jotka on puimatta. Ne liittyy muhun ja mun elämään. Mutta yllätysyllätys niitä ei koskaan oo selvitetty ja mä oon jokatapauksessa aina kärsiny vaan enemmän. Ja myöhemmin kärsin siitä, ettei ketään kiinnostanut monessakaan tapauksessa, että se vois haavoittaa jotain ihmistä oikeen kunnolla, moni juttu on ollu sellasta mun elämässä. Siks mä oon niin rikki, koska ihmiset ajaa edelleenkin vaan omaa etuaan ja kun se on kyllä nähny, kuinka paljon vahvempia melkein jokanen on muhun verrattuna. Miten mä voisin sellasessa tapauksessa ikinä pärjätä? Mulla kun ei voimat riitä edes yrittämiseen. Mä tunnen pääni sisällä tämmösten juttujen takia niin paljon vihaa ihmiskuntaa kohtaan... Todella rajua vihaa... Enkä edes ole paha ihminen, oon vaan lytätty ja sitä kautta epäonnistunut lähes jokaisessa pyrkimyksessä.

Sitten ku aina jankataan, että miten kaikista asioista pitäis puhua ja et kaikennäköset asiat pitäis aina selvittää. Niinpä, nää tämmöset on pelkkää puhetta vaan. Täytyyhän nyt pitää profiilia yllä ja selittää, että miten asioista keskustellaan ja ne aina selvii kyllä. Mut vittu sit ku niistä puhutaan EHKÄ ni se on vaan pieni keskustelu ja sit se on vittu ohi. Sit jos siit jää viel paskanmaku suuhun ni se on kamalan väärin koska siinä vaiheessa kysytään aina, että: "Mitä sä nyt vielä jankkaat siitä, sehän selvitettiin jo?!" plussana viel silleen vähän ärsyyntyneellä äänellä. Nykyään asiat on meinaan sillon selvät ku suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, mut jos sulla ittelläs on sellanen fiilis, että asiat on kyllä vielä pahastikkin kesken ni eihän sille voi mitään, koska enemmistö on oikeessa. Sit ihmetellään ku maailmassa on niin paljon sellasia ihmisiä joilla on joka päivä 2 metrin kyrpä otassa. Mitäs jos moni ihminen samassa tilassa vaikka vituttaa sua? Nykyäänhän puhutaan niin paljon siitä suorasanaisuudesta ja sitähän arvostetaan. Mutta kas kumma, kun en oo vielä tähänkään päivään mennessä nähnyt, että kukaan ois oikeesti menny suoraan päin naamaan sanoo jollekki randomille esimerkiksi, että "Vittu ku sä ärsytät mua niin paljon!" tai jotain sellasta. Pitäskö esim. munki mennä sanoo kaikille niille ihmisille suoraan päin naamaa jotka vituttaa mua esimerkiksi jossain kaupassa, et mua ärsyttää ne. Toi suorasanaisuuden ylistys alkaa mennä jo pikkasen liiotteluks, meinaan joka toinen ihminen on kuulemani mukaan suorasanainen, vaikka ei vitussa ole. Yleensä ne jotka sanoo itseään suorasanasiks, on eniten niitä paskanpuhujia ja seläntakana jauhajia.

Mun ajatus kulkee aika nopeeseen tahtiin nyt enkä oikeen pysty yhdistämään kaikkii asioita toisiinsa ihan äkkiseltään, joten teksti ehkä oli hieman sekavaa, mutta näähän onki vaan mun ajatuksia. Ja joo mä en tosiaankaan väitä, että suorasanaisuus olis jotenkin huono asia. Mua vaan vituttaa ihmiset, jotka tunkee sitä piirrettä joka paikkaan ja vaatii sitä jokaselta vastaantulijalta ja sit ei ite edes pahemmin ole sellainen. Tai tottakai kuka tahansa on suora jos on jotain kränää jonkun tyypin kanssa, yleensä ainakin. Mutta sitten ihan ilman riitaa siitä suoruudesta ei näy merkkiäkään. Toki asiat täytyy pystyä esittämään silloin myös ystävällisesti, koska sen nyt ymmärtää jos asiat sanoo haukkumismuodossa toiselle ja se toinen ihminen ottaa nokkiinsa siitä. Ja suoruuttahan ei saa yhdistää milläänlailla ivailuun tai piikittelyyn. Suoruus on suoruutta ja ne asiat, jotka halutaan kertoa avoimesti vaikka kaverille, voidaan esittää myös ystävälliseen sävyyyn, jos ne ovat siis jotakin negatiivisia juttuja, koska suora voi tietysti olla myös positiivisella tavalla. :)

Tältä musta nyt tuntuu... Ekaks alotettiin jostain ihan muusta asiasta, kun mihin sitten taas päädyttiin. Nää on mun ajatuksia ja jokanen joka tän nyt lukeekaan, sais vähän alkaa miettimään tätä juttua.

Ps. Huhhuh tän kirjottaminen sai mut raivon partaalle, sekä kyynelehtimään. :')

Toisenlainen todellisuus....

EI VITTU nyt on sellanen olo et huhhuh!
Mä tapan viel itteni jos en laihdu, vittu vihaan itteeni. Oon niin VITUN ruma ämmä.
Voi vitun ämmä vittu. Kato näitä läskejä, sitä on vittu joka puolella!
Ja joulu on tulossa ja mä en voi sille mitään että rakastan kinkkua! Mun on vaan pakko syödä sitä, mut joka suupala on iso rikos koska mä en sais syödä enää ikinä yhtään enempää.
Kunpa mul ei ois höösäävii ihmisii ympärillä eikä muitakaa menoi piiiitkään aikaan, vittu mähän vetäisin ihan ranttaliksi, suoraansanottuna. Valvoisin niin paljon ku pystyisin, koska se kuluttaa energiaa ja kävisin yöt vaiks lenkillä ja juoksisin ja juoksisin tai muuten kuolisin. Mut toisaalta mua vituttaa myös se, ettei ihmiset oikeest ota mua tosissaan, vaiks onhan se hyvä sinänsä koska ei tää edes oo vielä mitään.
Näin tiivistettynä, mä vihaan itteäni enemmän ku mitään muuta, enemmän ku ketään toista. Mä häpeen itteäni, mua hävettää kävellä edes rappukäytävässä koska oon niin ruma ja läski.
Haluaisin kuolla, mut toisaalta taas en haluais. Se vitun joku joka estää mua kuolemasta, mikä vittu se on? Lähimmäiset varmaan, mut on jotain muutakin kyllä. Mä tiedän silti että mun elämä tulee aina olemaan mitätöntä paskaa, vittu 10 metrin lumihangessa tarpomista päivästä päivään. Kunpa olisin ihan kuka tahansa toinen ihminen ku minä, kunpa pystyisin olemaan laihempi ja kauniimpi.
Vitut mä en jaksa enää valehdella ittelleni enkä kellekkään muullekkaan. Mä vihaan itteäni ja tiedän että olisin kaunis laihana. Mä on kateellinen kaikille malleille vaikka, koska niillä nyt vaan ON kaunis kroppa. En ikinä ite pysty varmaankaan samaan.
Vittu ku pitääki olla sellanen asia olemassa ku ruoka. Ja mun vitun entinen ruokariippuvuus vai mikskä sitä nyt voiskaan kutsua. Vittu mulla ON OLLUT ja TULEE AINA OLEMAANKIN ongelmia ruoan kanssa. Mä todellakin oon ahminut tossa pari vuotta aikasemmin, eihän mulla ollu muuta mielessäkään ku ruoka. Ja nykyäänkin on ruoka ja paino. Mä menetän kohta kaikki kaveritki, ku en ajattele muuta ku ruokaa ja painoa useimmiten. Mut mä en puhu tästä kenellekään kallonkutistajalle, koska mä tiedän ettei ne ota mua koskaan tosissaan. Just tämä juttuhan on kaiken perimmäinen syy saatanan pellet, varmaan yks suurimpii masennuksen syitä. Tiedän et tää juttu on mulle vitun vaikee asia ja tää on suuri asia mulle, mut en usko et tää painaa mitään kenenkään toisen korvissa. Eikä tää ees oo silleen iso asia ja kyl mä osaan hallita näit, mut vituttaa ku aina on silti päässä nää ja saa mielihyvää ku palelee sisällä peiton alla, ku ei oo syöny. Ja vituttaa olla joskus ylpee siitä, ettei oo syöny pariin vuorokauteen pal paskaakaa tai ei jopa mitään. Siinä tulee sellanen reipas ja motivoitunut olo, että vois lähtee lenkille niin lähtispä kilot vielä nopeemmin pois. Joskus tämmösen jälkeen tulee niinkin ylpee olo, että haluu palkita ittensä ruoalla, mut sit se katumus jossain kohtaa onki ihan hirveetä. Tiedän varmaan ettei tää juttu oo mikään ainoo syy masennukseen ja kaikkeen muuhun paskaan. Onhan niitä muitakin esim. mä oon todella katkera mun mutsille, en siis silti vihaa sitä. Mun mutsilla on joskus ollu anoreksia ja mä pelkään nyt vitusti, että se tulee mun pikkusiskoonki...
Must välil tuntuu, että ihmiset ajattelee mut sellaseks, että mä haen vaan huomioo mut se ei oo totta. En mä hae huomioo, mä haen vaan sitä että joku HUOMIOIS mutkin ja mun sisäiset ongelmat. Et joku ottais ne tosissaan ja ojentais ehkä auttavan käden ja ois valmis kantamaan osan mun ongelmista omilla harteillaan. Mut siks mä en hirveesti haluu avautuu, koska tiiän että psykiatrit vaan nauraa mulle, enkä mä osaa edes keskustella. Vihaan keskusteluja nykyään, tai sellasia keskusteluja missä käsitellään mun mielenterveyttä jollakin tapaa. Joskus saatan avautuu vaikka kaverille. Mut tykkään paljon enemmän kirjottaa vaan, koska osaan sen paremmin.
En ite edes muista, et miten tää ruoka ja painohelvetti on saanu alkunsa, mut kai se on ollu mulla taustalla jo kauan aikaa. Se vaan tulee pikkuhiljaa enemmän esiin. Ensimmäiset syvät arvet oon kuitenkin saanu ala-asteelta, ku olin se luokan läskein. Niitten mielestä mä en edes kohta ois mahtunu ovesta sisään tai ulos ku olin niin läski sotanorsu. Mä kannan aina niitä haavoja syvällä sisimmässäni ja tuun aina häpeemään itteäni koko vitun paskan loppu elämäni.
Musta tuntuu joskus siltä, että mä oon elossa vaan toisten ihmisten takia. Mä riipun naruissa sätkynukkena heikosti, mutta pakotetusti. Vittu vihaan teitä, jotka vaaditte mua elämään, mut silti rakastan.

Tänään...

...mulla on tosi epäonnistunut olo, tuntuu siltä että oon täysin epäonnistunut elämässä. En ikinä tuu saamaan sitä elämää minkä olisin halunnu. Haluisin olla laiha ja kaunis ja virheetön, haluisin et mul ois ammattina kosmetologi. Ja en haluais olla masentunu ja paskan luonteen omaava ihminen.
Oon huonoin kaikist kolmest lapsest meistä, pikkusisko on niin kaunis ja laiha ja pikkuveli on suht. komee ja sellanen ku pitäiski olla. Ne kaks kyl täyttää ihmisten kauneusihanteita, mut mä en.
Voi kunpa voisin vaa kuihtuu pois, olisinpa joskus niin laiha et ku tuuli tarttuis muhun ni mä vaan leijailisin, niinku höyhen...
Miks mä en laihdu, vaikka en syö vittuukaan. En edes muista et koska olisin syöny jotain kunnolla viimeks... Toivottavasti kuolen ja äkkii ni ei tarvii kestää enää sitä miten ihmiset kattoo mua ku oon niin läski ja ruma. En jaksa olla aina se jota tuijotetaan, mä haluun vaan paeta koska sen osaan parhaiten kaikesta.
En osaa vittu mitään, oikeestaan nyt ku ajattelee. En oo missään todella hyvä.. Oon vaan ehkä keskinkertanen jossain ja ihan paska suurimmas osas jutuista.
En vaa haluu muistaa millanen elämä mulla on, en haluu elää sitä enkä olla siinä hetkessä. Haluun vaa päästää irti kaikesta ja paeta.

Olipa kerran...

...kaunis kukkanen, joka nuutui.

Musta tuntuu että oon hyvä ihminen pahan ympäröimänä, hukkunut pinnan alle jossa se kummittelee. Mikään ei pysty sitä koskaan täysin vaimentamaan, mä kuulen miten se yrittää kertoa mulle jotain.

Mä tunnen ku joku imis musta aina voimat pois, mä jumitan aina samassa kohtaa henkisesti. En koskaan pysty kasvamaan kauniiksi kukaksi, koska joku katkaisee multa varren joka kerta. Joka kerta huudan tuskasta, sydän kuolee, jäätyy.

Mun uinuva minäni on sellaista rakkautta ja vihaa täynnä, että jos ne pystyisi valjastamaan, tulisi joko maailman ruminta tai kauneinta jälkeä.

Oon joskus miettiny, et mitäs jos vaan antais vihan vallata mut ja vetää kaikki läskiks. Satuttaa vaan ihmisiä vailla mitään tietoisuutta toisen ihmisen loukkaantumisesta. Olla yhtä kylmä, kuin jää ja yhtä kova kuin vuori.
Mutta ei, mä en ole sellainen. Tää vaihtoehto on muutenkin se, että ylitetään aita sen matalimmasta kohdasta.

Parempi ja vaikeampi vaihtoehto on olla se, joka ajattelee myös muita. On tarvittaessa maalitaulu, yrittää vaan taistella ja samalla rakastaa. Kaatua aina ja nousta takaisin pystyyn.

Ajattelen näin, että siksi pahoja ihmisiä on niin paljon, koska se on helpompaa jos ei tunne mitään ja on yhtä kuin jäävuori.

"Yön musta viitta on levinnyt peltojen ylle. Se on vanha ja kulunut, ollut käytössä ikiajoista saakka. Sen pienistä rei'istä kimmeltää vielä päivä. Ihmiset kutsuvat reikiä tähdiksi. Hupsut. Nehän ovat päivän jäänteitä! Aurinko on piilossa. Se nukkuu. Aamulla se herää ja venyttää säteensä yli maan. Ellei sitä laiskota. Silloin se jää pilven untuvapeitteen alle nukkumaan." - Kaisa Ikola 
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Mitä mun pitäis täs vaiheessa muka tehdä?

Masennus niin koputtaa jo ovella... Epätoivoset ajatukset on jo noussu pintaan ja nään itteni koko ajan huonompana ko muut enkä kykene nauramaan muitten jutuille niin silleen ku ennen. Miten muka pystyn torjumaan tän? Tää tulee joka ikinen vuosi näihin aikoihin ja tää kestää pitkään ja tän takii mulla menee aina kaikki piloille ja mä oon aikoi sitte jo luovuttanu mun elämän suhteen. Ei mun elämässä tuu koskaan tapahtuu mitään mullistavaa hyvällä tavalla. Mun perhe on niin pettyny muhun ku musta ei tullukkaa sitä, joka kävi ne koulut kunnialla ja sitä jota kaikki rakastais ja joka olis aina huomion keskipisteenä. Päinvastoin mulla on peruskouluki päin helvettiä käyty enkä oo jaksanu aikasemmin käydä mitää amiksia. No nyt kyllä oon opiskelemassa mut mua pelottaa senki suhteen. Ja sit kaikki vihaa mua jossain vaiheessa. Vittu mä saan aina sen vihan niskaani vaiks yrittäisin mitä. Oon niin vitun kyllästyny itteeni ja tämmöseen elämään. Oon ko vihamagneetti, josta aluks pidetään ja sit vihataan. Sellaselta musta tuntuu... Ku ois täs kaiken vanki eikä tiedä, et miten pääsis näist kahleista eroon.

Mä oon kohta 19 vuotias tyttö ja musta tuntuu jo nyt, että mun elämä on ihan täysin eletty loppuun. Mun mielipide on se, että ei kaikkia ihmisiä oo luotu elämään siihen 70-90 vuotiaiksi, ei vaan ole. Kaikki ei vaan jaksa, toiset on herkempiä. Ja hyvät ihmiset ainakin on herkempiä, ku pahat ja kierot. Mä oon itse nähnyt, että tää paha maailma on myöskin vain pahoille ihmisille suunnattu paikka. Hyvien paikka on tuolla jossain, mutta ei tässä maailmassa.

Ja paha kuvittelee olevansa niin viaton. Se piilottelee omia virheitään ja kuvittelee olevansa täydellisyyden ruumiillistuma. Se vaalii myöskin ympärillensä lavasteita ja elää niiden avulla. Olen usein nähnyt myös jonkun paskaisen imevän yhdeltä ihmiseltä kaiken. Tälläinen ihminen on vahvasti oman edun tavoittelija ja useimmiten  narsistinen. Paha on ihminen jolle ei saa sanoa ikinä mitään vastaan, koska hän kuvittelee olevansa oikeassa kaikessa, eikä muilla saa olla hänen mielipiteistään poikkeavia mielipiteitä. Ja jos on, tämä ihminen on ikuisesti tuomittu hänen silmissään.

Minä en ole paha ihminen, mutta mieleni on ummessa. En tunne hyviä tunteita aina, kun niitä pitäisi tuntea. Mutta tunnen silloin, kun jotain pahaa on tapahtunut. Tunnen erittäin helposti vihaa ja surua. Tunnen ahdistusta ja pelkoa. Siitä hyvästä, että yritin joskus karkoittaa näitä tunteita, karkoitin hyvät tunteet suurimmaksi osaksi. Minulla on kuitenkin moraali ja tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, yleisesti siis.

Minä vihaan petturuutta ja ylimielisyyttä. Vihaan valehtelijoita ja tekopyhyyttä. Tälläisiä ihmisiä on paljon minun ympärilläni ja useimmiten jään niihin ansoihin. Sitten saan taas olla vihainen, pettynyt ja surullinen. Eikö kukaan oikeasti osaa enää olla oikeamielinen ja oikeasti ystävä, eikä vain leikisti ja ajatella vain itseään?

Ja noinhan masentunutta ihmistä kohdellaan. Ja sitten sanotaan vielä, että tiedetään mitä masennus on. Ehei, ei todellakaan tiedetä jos toimitaan noin tekopyhästi. Ja minä olen paha, koska uskallan ilmaista oman pettymykseni tälläisiä ihmisiä kohtaan. Ja uskallan olla vihainen ja surullinen, silloin kun siihen todellakin on tarvetta. Minä en itke turhasta, enkä suutu turhasta... -.-

Tahtoo, tahtoo!

Mä niin halkeen kohta! Olis niin paljon juttuja mitä mä haluaisin ittelleni, mutta rahatilanne on sellanen etten voi ostaa... ainakaan heti.

URBAN DECAY Naked -paletti ♥♥♥ Aivan ihana paletti, joka sopii kaikille ihmisille, koska niin neutraaleja värejä ja ruskeita, mitkä sopii yleensä melkein jokaiselle. Oon jo kauan halunnu tätä, mutta ku ei myydä pretty.fi :ssä ja pitäis tilata jostain eBaysta tai jostain ulkomaalasesta nettikaupasta. :( Kyllä ton vois sitte joskus hankkii...

URBAN DECAY eyeshadow primer potion ♥ Aivan paras silmämeikin pohjustusaine! Aion hankkia heti, kun saan maksettuu loput maksuista pois pretty.fi :lle. :) Tää on tärkee ostos meikkiharrastuksen kannalta ja mieluummin tämä ku Lumenen markettituote. Suosittelen! :) ♥ Ps. En väitä, että Lumenen tuote olisi ihan huono vaan, että tämä on parempi. =D

Sigman meikkisiveltimet ♥ Kaikkein paras hinta-laatu suhde näissä. Jos ostaa niin kannattaa ostaa koko setti. :) Mä saan tämmösen luultavasti synttärilahjaksi nyt lokakuussa jos saadaan vaan ratkastua tää PayPal -pulma mikä meillä on, kun ei ole Visaa ja Visa Electron ei käy Sigmalla maksuvälineenä ja PayPallil ei kelpaa säästöpankkien electronit jaja... Niin sekoo hommaa. :( Mutta kaikesta huolimatta, nämä on hyviä siveltimiä. Jotkut sanoo, että ihan kun kopioita macin siveltimistä ja nää on tosi pehmeitä.

LOVE IT ♥♥♥

                                                                                    

Coastal Scents 6 Contour Blush Palette peiteväri, poskipuna

                           

Tarvisin peiteväri -paletin ja myös korostusväri -paletin. Mä en ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, että olisin osannut jo valkata ittelleni sopivimman ja parhaimman paletin, mutta tässä on kuvia joistain kivoista mitkä kiinnostais mua kovasti. :)

Coastal Scentsiltä näyttäis löytyvän kivoja paletteja. Coastal Scentsiltä löytyy muutenkin erittäin hyviä paletteja jos etsii hyviä ja isoja luomiväri paletteja!

Coastal Scents Camouflage Palette peiteväripaletti

Korostusvärejä en oo miettiny näin paljoo, ku

peitevärejä, koska omasta mielestäni mun kasvoissa on niin paljon enemmän peitettävää,

ku korostettavaa. :(

Wet n Wild CoverAll Concealer Palette peiteväri



Ja löytyyhän multa tietysti yksi peiteväri -paletti Wet n Wildiltä ja se on ihan ok hintaansa nähden. Se maksaa pretty.fi :ssä ainakin tällä hetkellä 5,45e.

Hiukset

Mua ärsyttää mun hiukset ihan älyttömästi. Mun hiukset ei ikinä pysy suorassa vaikka ne suoristaiski suoristusraudalla. Mut ärsyttävempi juttu on se et mul on hirveen karhee ja sähkönen hiuslaatu. Mun hiukset menee helposti takkuun, eikä ne oo sellaset ihanan sileet ja sit mul on aika kauhee kasa yksittäisii hiuksii sillee pystyssä päänpäällä miten sattuu eikä niitä saa millään kuriin. Aaaaargh...

Mä haluisin sellaset ihanat silkkiset hiukset, jotka ei olis sähköset ja sit ne pysyis suorina koko päivän. Ne ois niin ihanat. ♥

Tunnevammaa vai tunneherkkyyttä?

Kaikki mussa ei oo kunnossa masennuksen lisäksi. Oon tienny sen jo jonkun aikaa mut mä tuun hulluks jos en saa pian tietää mikä mua vaivaa. En oo tottunu oikeen tämmöseen, etten tiedä mist tää kaikki mitä mun pääs liikkuu, johtuu. Tää voi johtuu masennuksestakin joo, mut en vaan usko ku tätä ei oo esiintyny aina, vaan heti ku tapahtu kaikkee kauheeta 2011 keväällä. Mun setä kuoli sillon ja oon alkanu ensinnäkin vast nyt suremaan sitä aina välillä, joskus en pysty edes ajattelemaan ku sattuu niin paljon, ku vihdoinki tajuaa että se on todella kuollu. Samaan aikaan mulle ja mun silloselle poikaystävälle tuli ero ihan yhtäkkii niin etten ollu osannu edes valmistautuu.

Keväällä 2011:

Ensin mä istuin monta päivää vaan mun mutsin sohvalla, mut en nukkunu enkä syöny. Poltin vaan tupakkaa ja mun päässä liikku vaan erilaiset itsemurhakeinot. Mä tunsin epätoivoo, tuskaa ja pelkoo. En ollu uskonu et tuun enää ikinä kärsii sillä tavalla, mut se kerta oli kyllä pahempi ku mitkään aikasemmat. Se tavallaan niinku jumitti mut, luultavasti. Samana keväänä mul oli pelleilyy just viinan ja lääkkeitten kanssa ja tollasta. Kesällä en ajatellu näit juttui ollenkaan, tai yritin olla ajattelematta. Se onnistu kohtalaisen hyvin, mut aina jossain syvällä uinu kauhee tuska. En pystyny oikeen koko kesänä olee tekemättä mitään, koska muuten rupesin herkästi ajattelee asioita. Mä olin kai kuitenki aika shokissa koko ajan, olin ku kirottu. Mun silmät oli tyhjät ku sokeella mut syvemmin.
Sit lopulta se tuska hellitti ja mä en ajatellu näit juttui oikeen enää. Mut huomasin, etten tunne enää yhtä selvästi. Ensin mä tykkäsin siitä ja mun mielestä oli parempi olla tuntematta mitään, ku se et tuntee niin hirveetä tuskaa rakkaudesta. Rakkaus on asia, mikä satuttaa ihan vitusti ennemmän ku mikään fyysinen tai muu henkinen tuska. Rakkaus on ihan vitun pelottavaa, siinä näkee kuinka masokistinen ihminen on, ku menee rakastuu, ku tietää että se voi sattuu ihan saatanasti loppupeleissä. Ja nykyään mä ajattelenkin niin jo, että parempi rakastaa, ku se ettei ois koskaan saanu rakastaa. Mä rakastan tällä hetkellä syvästi, mutta en tunne sitä silleen. Mut mä tiedän, että mä rakastan.

Mä en tunne enää niin selvästi oikeen mitään tunteita. En iloo, suruu enkä ees vihaakaan ihan niin selvänä. Yleensä viha on se tunne, minkä oon tuntenu ainakin kunnolla jos en muita. En mä silti paha ihminen oo, en vaan voi tälle mitään. Haluisin eroon tästä. Tuntuu, että mut on tukahdutettu, että mun tunnepuoli aivoista on ikäänku peitetty jollain ja tuntuu vaan tukahdutetusti kaikki. En oo siis kokonaan mienkään tunteeton ja tunnen kyllä surua ja rakkautta, mutta en niin ku ennen. Itseasiassa mua oikeen vituttaa itkeä sit ku on pakko.

Kysymys kuuluu, että onkohan musta tullu jotenki tunnevammanen vai oonko mä vaan tunneherkkä? Vai sit oonks mä ite aiheuttanu tän ittelleni tukahduttamal aikasemmin omat tunteet ja kaiken tämmösen. Ja tätä tunneherkkyyttä ois vähän niin ku sellanen, että yrittäisin tavallaan suojella itteäni ja työntää kaikki hyvät tunteet pois, mitä ajattelen joistaki ihmisistä, koska mua ympäröivästä muurista on tullu niin paksu ja vahva. Vai oonko mä sit vaan tukahduttanu itteni jollai taval ja nyt en löydä tietä enää pois tästä. Oon ehkä voinu mahdollisesti eksyy... Vai oonko mä sit ihan oikeesti jollain lailla tunnevammanen?

Masennus

by: sacks08

Mä en voi ymmärtää ihmisiä, jotka ei edes yritä ymmärtää masentunutta ihmistä ja jotka tuomitsee masennuksen samantien. Mä en voi tajuta kuinka, joku joka ei tiedä masennuksesta mitään voi sanoa, että se  ei muka ole sairaus ja jotkut jopa sanoo, että se on pelkkää laiskuutta ja saamattomuutta. Se vaan menee niin, että ne nimenomaiset laiskuus ja saamattomuus johtuu just siitä masennuksesta, mikä todellakin on psykiatrinen sairaus. Siihen liittyy hirveesti kaikkii hirveitä tuntemuksia, kuten toivottomuus ja ahdistus. Masentunut ihminen ei oikeen jaksais eikä haluaiskaan tehä mitään ja haluais niin paljon välttyy sosiaalisilta tilanteilta ja ei haluais mennä muutenkaan ihmisten ilmoille, koska ahdistaa ja sit on se epävarmuus kans siinä yhtenä osatekijänä. Masennustiloja on kans eriasteisia, on lievää ja sit on sitä pahaa. Sit mulla menee niin, että mulla on eri pituisia jaksoja jolloin mulla on lievää masennusta ja sillon pystyn vielä hoitamaan asioita ja oon pääasias ihan ilonenkin, mut se epävarmuus ja ahdistuneisuus näkyy kyllä. Sit mulla on joinaki aikoina oikeen pahaaki masennusta ja sillon en jaksa enkä halua lähtee mihinkään täält kotoonta. Enkä jaksa hoitaa oikeen edes kaupassakäyntii saatikaan sit siivota. Ja noit pahoi jaksoi ei sais tulla nyt ku oon opiskelemassaki, koska jos tulee niin sit mulla tulee olee tosi vaikeeta enkä tiedä miten pääsen siitä sit eroon. Tässä kohtaa on niin helppo sanoa, että "sit mä vaan meen kouluun ja teen kaiken vaikka mikä olis" mut todellisuudessa se ei vaan mee noin. Pahasti masentuneena sä et kykene ajattelemaan noin järkevästi. Sit sulla ei oo siinä mitään muuta ko se masennus, jonka kans sä joudut selviimään päiväst toiseen. Sehän lähtee oikeesti sillä ku vaan menee ihmistenilmoille ja hoitaa niitä asioita. Jossain kohtaa oon sit aina kuitenki päässy jaloilleni ja taas se on lieventyny. Mä olen monesti harkinnu itsemurhaa ja olen yrittänykki sitä, mut en mä kai oikeesti haluu kuolla koska mä olisin tehny sen jo. Näin on tapahtunu siks, koska se masennus tavallaan niin ku puhuu mulle mun itteni kautta, että mä en kelpaa tämmösenä ja mä olen ala-arvonen ihminen ja mun pitäis kuolla ja sit et kaikki vihaa vaan ja kukaan ei rakasta. Sit ku se masennus on tarpeeks kauan puhunu sulle noita asioita niin sit vaan tarttuu siihen ratkasuun, ku pää ei enää kestä. Siinä vaiheessa tuntuu siltä, et kaikki loppuu pian ja enää ei tarvii kärsii. Mä oon joskus jopa iloinnu siitä, että jos kaikki menee päin persettä niin voin aina tappaa itteni ja sit ei mikään enää oo huonosti eikä sit tarvii enää kestää. Mä nään sen aina joskus ratkasuna, apukeinona. Siks mä teen niin, että välillä menee yli ja vedän vaikka yliannostuksen. Siinä vaiheessa mä oon tosi huonona ja masennus on saanu musta täyden otteen. Mä oon sairas ihminen, joo tiedän sen itekki. Mä en muista koska olisin ollu terve ja täysin selväjärkinen, koska aina mun mielessä on ihan pieni ajatus kaikesta itsetuhoisuudesta. Se ajatus ikään ku vaanii mua nurkan takana ja voi hyökätä kimppuun ihan koska vaan. Ihan pienetki asiat voi laukasta sen, varsinkin ku niitä tulee liikaa. Mä koen itteni todella usein ulkopuoliseksi kaikesta ja huonoks ihmiseks, josta kukaan ei pidä. Tää ajatus on usein päällä mut sit taas toinen, se järkevämpi puoliki puhuttelee mua ja sanoo, että asiathan ei oo näin, että kyllä mun kaverit tykkää musta just tämmösenä ko oon ja et oon ihan samalla viivalla ko kaikki muutki enkä yhtään jäljessä ja ihan yhtä arvokas ku kaikki muutki. Vaan kun se järkevä puoli on yleensä se heikompi puoli mussa aika monessakin asiassa. Mä olen tunneihminen, en kauheesti järki-ihminen. Mä elän tunteella, vaikka oon viimeaikoina rajottanu sitä tunneihmisen puolta. Toistaseks kaikki on sujunu paljon paremmin ku esitän järki-ihmistä. Jos olisin oma itteni ja tunneihminen niin olisin jo räjähtäny miljoonaan kertaan monista asioista esim. kavereille, sossulle jne. Sillon ku en rajottanu itteäni yhtään niin sain raivonpuuskii ainakin kahdesti päivässä yleensä. Ja yleensä ne kans sit oli ku hirmumyrskyjä. Kaverit lähtis hyvin nopeesti jollen rajottais itteeni yhtään, koska en mä halua sit taas kenellekkään oikeesti raivota jostain ihan turhasta. Liian tunteikas ihminen on todella rasittava. Ja joo ei siinä mitään jos vähän rajottaa itteään, mut siinä sit taas on jos nimenomaan tukahduttaa ittensä niin ku mä oon jo jonkun aikaa tehny ja sit tää on kans se syy miks oon sortunu itsetuhoisiin juttuihin, koska haluun jollain keinolla ilmasta miltä musta siis ihan oikeesti tuntuu. Mä oon nykyään myös todella huono puhumaan mistään näin vakavasta, vaikka joskus olin hyvä mut ehkä oon vaan tukahduttanu senki. Kirjottamaan kyllä pystyn, onneksi.

Masennus puhuu näin:
"Sä oot huono ihminen, sun pitää tappaa ittes.
Sä et merkitse kenellekään mitään, ota veitsi ja viiltele ittees.
Olet täysin mitätön ja ala-arvonen ihminen.
Itsemurhakeinoja on monia, syö yliannostus, hyppää katolta, aja rekkaa päin, mene junaraiteille seisomaan, lähde kauas pois äläkä koskaan enää palaa."

Pissis blogi!

Hahaha! Hyvät naurut sain tästä parodian täytteisestä blogista, joka kertoo pissistytön elämästä. =D Blogi on siis parodiaa!

Elämää lastenkodissa

Siitä on nyt aikaa yli 4 vuotta, kun jouduin lastenkotiin ekan kerran. Sillon oli vuosi 2008 ja ekaksi mut laitettiin vastaanotto-osastolle. Syy miksi ylipäätänsä jouduin sinne oli se, että en käynyt koulussa vaan olin ollut sieltä pois noin 2 kuukautta. Olin silloin seiskalla, koska menin kouluun vuoden myöhemmin, normaalisti olisin ollut kasilla jo. Toinen syy oli se, että mun ja mun faijan välit oli tosi huonot. Mä saatoin lähtee kävelee kotoonta keskellä yötä pois, ku oli niin ahdistavaa olla sielä. Mä pelkäsin mun faijaa, koska se kohteli mua huonosti eikä ottanu mun tarpeita huomioon ollenkaan. Jos kävin yöllä vessassa, se saatto alkaa ihan siitä huutamaan tai juomassa tai hakemassa särkylääkettä tai jotain niin aina sain siltä paskaa niskaani. Joskus se aina suuttuessaan hakkas mua. Muistan ku se hakkas mua joskus pölynimurinputkella ja myös sen kerran ku se hakkas mua paljaaseen käteen henkareilla. Usein se löi vaan kädellä päähän mut seki sattus, ja eniten se sattu ihan henkisesti. Mä olin vasta pieni tyttö ja jouduin kattoo sellasta eikä mulla tietenkään ollu mutsii keneltä pyytää apuu koska se nyt oli ihan täyspäivänen juoppo (sitä se on vieläkin). Mummi on ainut joka on tukenu mua, mut ei se oo koskaan mun muistaakseni siltikään ottanu mitään kantaa siihen et mun faija löi mua, koska se ei ymmärrä sitä ettei lasta saa lyödä enää kun se on sen verran vanha et sen lapsuusaikoina tuskin oli mitään tollasii rajotuksii. En silti syytä mummii, koska vika on faijassa. Faija ei koskaan yrittäny tarpeeks puolustaa mua esim. siinä et mua kiusattiin koulussa vaan se sano aina vaan et mä en sais välittää siitä tms. mut kun ei tollanen auta yhtään. Tai onhan se totta ettei sais välittää, mut ei se oo niin helppoo jossei oo ketään joka tukis ja kuuntelis, niinku ystävää. Vaikka silloin ois kaverille yrittäny jotain purkaa, niin tuskinpa se olis mitään ymmärtäny kumminkaan. Ala-asteella ne haukkus aina mua ja tietty faijaa köyhiks ja sit läskiks ja rumaks ja kaikkee miten voi ihmistä haukkuu. Ei mulla ollu ku yks kaveri omalta luokalta ja se oli kans kiusattu, mut ei läheskään niin kiusattu ku mä. Mä olin aina tosi epävarma ja vetäytynyt kaiken kiusaamisen takii ja masennuin tajuamatta sitä enää itekkään. Mun mieleen on jääny yks hetki siitä, ku olin kolmosluokalla ja se oli sellanen, ku meillä oli just ollu kuvista ja oltiin jotain maalattu ja sit olin pesemässä mun pensseliä ja vesilasia siinä lavuaarilla niin yks tyttö siihen aikaan mun luokalta sano mulle suoraan näin että "sä et oo mun kaveri." Toi on niin jääny mun mieleen ikuisiks ajoiks ja toi on tosi traumaattista mulle.

Mut nythän tää meni vähän niinku mun elämänkertomukseks eikä kertomukseks siitä miten pääsyin sinne lastenkotiin. Niin siitä miks en käyny koulussa sillon seiskalla siihen kahteen kuukauteen oli se, että tattadaa mua kiusattiin sieläkin. Musta oli levitetty koko kouluun kauheita juoruja, että mä oisin murtanu yhen tytön käden, vaikken ollu sellasta ikinä tehny ja että olin heitelly pulpettei luokassa ja kaikkee tollast paskaa mikä ei ikinä pitäny oikeesti paikkaansa. Mun silloset "kaverit" hylkäs mut ja ne osallistu kans niitten juorujen levittelyyn. Opettajat ei välittäny vittuukaan ja rehtoriki vaa osotteli mua syyttäväl sormella. No en sit todellakaan halunnu kattoo sellasta, joten mä päätin olla pois koulusta. Sit mul ehdotettiin sellast kolmen kuukauden jaksoo siel lyhytaikaisosastolla ja mä suostuin, koska olin sitä mieltä et mä haluaisin mun elämän jotenki järjestykseen. Sit mä menin sinne ja aloin käymään kouluu, missä pääsin sellaseen pienempään ryhmään mun onnekseni. Siel suju ihan hyvin, paitsi että kerran yks muija veti mua turpaa ja sillonki sain opettajilta vaan paskaa niskaani. Ei mitää uutta tälläkään kertaa.

Olin ollu jo siel lyhytaikaisosastolla yli kolme kuukautta ja sit siel pidettiin joku palaveri musta. Siel oli mun faija ja mun mutsi ja mun sossu ja tämmöset. Siel puhuttiin siitä mun kotiinpaluusta.

Mä nukuin mun huoneessa mun sängyllä ihan rauhassa, kunnes mun huoneeseen koputettiin ja sinne tulis sisäl mun mutsi, sossu ja sitte joku tärkee henkilö sielt lastenkodist. Sit se sossu tuli sanomaan mulle näin, että "mä tiedän, että sä tuut Laura nyt pettymään, mutta sä jäät nyt tänne." enkä mä tiettykään ekaks tajunnu et mitä se ämmä siinä hourii, mut sit mun päähän nousi ymmärrys. Ja sehän tarkotti sitä, etten pääsiskään enää kotiin vaan joutuisin asumaan lastenkotiin. Sit mä itkin, huusin ja raivosin ja sylkäsin sen sossun paitaan ja huorittelin sitä ja ihan kaikkee tämmöstä. Mun faija oli kuulemma lähteny sielt tosi vihasena pois ja se oli uhannu hakee mut sieltä sorkkaraudan kans pois. Helvetin hienoo faija, uhata nyt suoraan sossuil tollasta. Se oli tiedossa et kotiin en pääsis lomille vähään aikaan. Joo ja kauhee kakku siit tuliki. Jouduin istuu sisällä ihan vitun kauan, enkä saanu pitää yhteyt mun faijaan, mutsiin tai mummiin. En saanu pitää yhteyttä siis kehenkään. Sain käydä vaan terapiassa ja siinä oli mun menot. Kerran faija toi mulle mun lempi energiajuomaa sillon ko olin menos sinne terapiaan ku kukaan ohjaaja ei ollu näkemässä sitä. Sillon rakastin ED Redberryy, mikä on harmi kyl poistunu myynnis jo kauan sitten. :(

Näihin aikoihin ymmärsin, et kyl mun faija rakastaa mua syvemmin mitä se oli antanu ymmärtää. Se halus mut sieltä pois ja oli valmis tekee ihan mitä vaan. Se taisteli mun takii... Ja tää huostaanotto asiahan vietiin korkeempaan oikeuteen asti.

Sit 4.7.2008 mut siirrettiin saman lastenkodin pitkäaikaisosastolle. Siitä ei tullu aluks vittuukaan, koska mä karkasin heti muistaakseni seuraavana päivänä sieltä siks ku en kestäny olla siel ku mua vaan kiusattiin. Olin kahen viikon karkureissulla ja siitä puolet olin Oulussa mun kaverin luona ja puolet ihan vaan kotona, kunnes palasin sit ihan ite takas sinne lastenkotiin. Sielähän tietysti sain vaan paskaa niskaani ja sit yritin tietty karata uusiks, mut sillonhan mut saatiin kiinni jo heti keskustassa. Sit jouduin sellaseen vierihoitohuoneeseen, missä ollaan 24/7 yhen ohjaajan kanssa. En muista yhtään et kui kauan sain (siihen aikaan halusin olla mieluummin sielä ku osastolla kiusattavana) olla sielä. Mut sit jossain kohtaa mä kummiski jouduin palaamaan osastolle ja sain taas kestää huorittelua ja kaikkee mahdollista paskaa. Siel oli yks tyttö joka kieroili niin paljon että sai muut kiusaamaan mua vaan enemmän. Se syötti kaikkee paskaa niille toisille ja kerto mullekki kaikkee paskaa. Lopuks mä olin sit omas huoneessani vaan 24/7 ja ohjaajat toi sinne mulle aina välil jotain leipää tai jotain jos pyysin. Olin vaan siel omas huonees ja katoin teeveetä. Sillon mulla todettiin tää masennuski ekaa kertaa ja sain lääkkeet siihen.

Jossain kohtaa tilanne kuitenkin rauhottu ja mun kiusaaminenki loppu sit aikanaan ja aloin ystävystyy niitten toisten kanssa. Sit lopulta meist tuli ystävii ja mä tunsin kuuluvani johonkin. Niistä tuli vähän niinku siskoi mulle. Paitsi siihen paskanpuhuja tyttöön en ikinä luottanu ja aina se välillä taas yritti syöttää kaikkee paskaa.

Aluks en ikinä noudattanu oikeen niitä sääntöi ja olin koko ajan jossain hatkoil tai ryyppäämäs tai muuta sellasta mut sit rupesin noudattaa niit ko huomasin et asiat hoituu paremmin sillai. Yhil hatkoil olin kahen muun kanssa jotka oli kans sielt lastiksest ja meit kaikkii käytettiin sit hyväks ko oltiin ryyppäämäs sellasten virolaisten luona. Siin meni sit mun neitsyys eikä niit paskiaisii saatu ikinä vastuuseen teostaan.

Lopult sain liikkuu aika vapaasti ja pääsin usein kotilomille ja kaikkee. Sit kysyin mun sossulta et onnistuisko mun kanssa joskus sellanen et pääsisin kotiin kotiuttamisharjotteluun ja se vastas heti suoraan että onnistuu. Se usko ja luotti muhun. Mun piti vaan ekaks käydä peruskoulun viiminen luokka hyvin.

Siitä vuodenpäästä mä sit alotin puolenvuoden kotiuttamisharjottelun. Sillon oli elokuu 2010. Mut oli valittu opiskelemaan ravintola-alalle. Mut en sit tykänny siit koulusta, koska se oli oikeesti ihan liian rankkaa mulle ja siel oli kaikkii kusipäisii ihmisii. Sillon ne meinas etten saiskaa enää jatkaa kotiuttamisharjotteluu vaan mulle pitäis keksii joku muu paikka mut sit sain ne suostuteltuu sen jatkamiseen sen varjol että menin sit töihin sellasel nuortenpajalle. Sit joskus tammi -tai helmikuus mun huostaanotto sit purettiin ja asuin virallisesti kotona.

Ikävä ♥

Mulla on aivan hirvee ikävä mun mutsin ja sen miesystävän koiraa, Lillii. ♥
Lilli on niiin maailman ihanin koira mut must tuntuu et sil on joku koirien adhd tai joku ko se on niin villi, vaikkei se pahaa tarkota kuhan on aina vaan niin innoissaan kaikist ihmisistä. =D

Lilli on puoliks rotikka ja puoliks saksanpaimenkoira. ♥ Se on nyt vähän yli 2 vuotias ja hirveen kiltti ja siinä on ihan älyttömäsi virtaa. Mut se on kyllä niin maailman ihanin koira ♥♥♥ Love it ♥♥♥

Milana - Linnun kokoinen

Ihana biisi ♥

"Tähtityttö unta ei saa

hän valvoo ja miettii maailmaa
peiliin kirjoittaa

Jos ois pienempi ja hennompi kuin kukaan ystävistään
Jos ois linnun kokoinen
Silloin kelpaisi ja loistaisi ei lannistuisi mistään
Jos ois linnun kokoinen
Siivetön, mut linnun kokoinen

Pitää näyttämö suuri valloittaa
tanssia kuin ois huolia vailla
pitää laudatureita kirjoittaa
vaikka on tummien varjojen mailla"

Hermot menee!

by: whatmegsaid

Elikkä mulla on nyt siis kestänyt kaikenkaikkiaan noin 3 vitun pitkää kuukautta nää menkat. Nyt alkaa kuulkaas jo vitsit olee vähissä. Multa alkaa menee hermot tähän helvetin verenvuotoon ja näihin typeriin ehkäisyihin, mitkä ei koskaan voi toimia niin ku pitäis. Esim. viime syksynä mulla oli ehkäsykapseli, joka aiheutti tätä ihan samaa mulle ja kesti koko syksyn, kunnes se otettiin sit pois multa. Ja nyt tää sama toistuu kuparikierukalla, tosin nyt on vaan entistä runsaammat vuodot. Ehkäsykapseli aiheutti myös mun ihon huonontumisen. Ehkäsyy en voi poistaa, koska mulla on semmonen lääkitys päällä, ku Isotretinoin Actavis ja siinä vaaditaan kunnollinen, pysyvä ehkäsy. Mulla on se huono juttu, kun mulle ei käy huonon ihon ja aurallisen migreenin takia oikeen mikään ehkäsy. Pillerit on sellaset, mitä en muista ottaa, joten niistä ei taas ole yhtään mitään hyötyä. Huoh, tää tilanne on niin toivoton näitten kanssa. Mä luultavasti poistan heti koko kierukan ku tää lääkekuuri loppuu ja sit en enää IKINÄ tuu ottamaan ainuttakaan ehkäsyhommelii paitsi joku kortsu. Näistä ei vaan oo mun mielestä ko pelkkää harmia ainakin mulle. Mun mielipide ja kokemus on tämä. Ainiin mulla on joskus ollut myös ne pillerit, mutta niitä en muistanut ja sen ajan minkä muistin niin se aiheutti mulle kaikkee masennusta yms. Sit mulla on ollu myös ehkäsyrenkaat joskus. Njoo... tää oli tämmönen vitutus avautuminen. Mut luulen et kyl ketä tahansa muutaki ihmist vituttais... Mul alkaa pikkasen olee fyysisesti jo heikko olo ja gynel ei vittu piitata taas mistään mitään. Kiitos ja kumarrus sit niille ko oon pyörtyny jossain johonkin tän takia. Tähän pitäis nimittäin saada jotain keltarauhashormonia, mikä lopettais nää menkat. Noh, täytyy viel soitella sinne gynelle jos ne vaikka tällä kertaa tekiski jotai, eikä vaan puhuis.

Huoh..

Mä söin sit tänään 100g suklaalevyn ja nyt kaduttaa, että oon menny sellasen laittaa suuhuni...

by: alan cleaver

Ihan ko ei olis jo liikaakin läskii luiden ympärillä. Oon miettinyt oksentamista, mut yritän pysyy erossa siitä, koska tiiän et siit on taas vaikee päästä pois. Saisinpa tätä painoo pudotettuu äkkii niin ei tarvis enää olla se läski siitä kaveriryhmästä.

Ja nyt myöhemmin haluun lisätä tähän että nyt mulla on kauhee morkkis ku menin syömään yli puolet hk :n sinisestä lenkkimakkarasta. Siis ei koko lenkistä vaan siitä toisesta makkarasta. Sen takii ku yritän pyrkii siihen etten kauheesti söis illalla. Tai oisin sitte ennemmin syöny ananasta. :(

Kiitos Espa ♥

...ku muokkasit mun blogista hienon näkösen. :)

By seyed mostafa zamani

 Espan blogi

Oon nyt niin, niin onnellinen. ^^
Nyt pääsen jatkamaan angstausta hienommissa merkeissä. =D

Tiedän kyllä jo...

Tiedän jo olevani kaikkea muuta, ku haluttu ja suosittu. Mä en oikeesti muista koska mua oltais kutsuttu tai pyydetty jonnekki. Johonki bileisiin tai sellasiin. On kiva kattoo et kyl kaikkii muita mun ympäriltä voi pyytää mut ei mua, ei missään nimessä mua. Ku eihän se mua voi loukata, ku mähän oon niin läski ja mä oon niin ruma. Muahan voi kohdella ihan miten vaan eikä muhun tietenkään satu.

by Yuliya Libkina

Kyllä vaan kuulkaas sattuu ja sattuukin todella paljon. Itseinho vaan kasvaa ja kasvaa. Kaikki ihmiset ei välttämättä tajuu mitä ne tekee, eikä kaikki tee sitä tahallaan, mut silti se sattuu. Tuntuu ku mut taas vaan työnnettäis syrjään aina vaan uudestaan. Mä nään joka ikinen päivä ihmisiä, jotka luultavasti tuntee ihan samalla lailla ku mä ja haluaisin auttaa niitä mut oon ite liian heikko sellaseen. Mä haluaisin jonakin päivänä olla ihminen joka ei joka ikinen päivä joutuis taistelemaan omasta paikastaan maailmassa ja jonka ei tarvis olla aina putoomassa kuilun pohjalle. Välillä mietin, et oonko mä lapsellinen ku tuun hirveen surulliseks tämmösistäki asioista. Ja sit et miten mun kaverit ja ystävät ja poikaystävä jaksaa mua aina. Ehkä ne ei jaksakkaan, ehkä siks mua ei koskaan pyydetä mihinkään. Mun pitäis ehkä ystävystyy masennuksen kanssa. Ehkä se kohtelee mua näin, koska yritän päästä sen kahleista joka ikinen päivä irti...

Mä en tiiä et oonks mä ihan väärässä, mut musta tuntuu et aika moni ihminen käyttää mua vaan hyväkseen. Sit ku ne ei enää tarvii mua ni sit niist ei enää kuulu mitää. Vaik oisin tehny mitä tahansa jonkun ihmisen eteen, ni ei niit kiinnosta. Ne ei tajuu et mussa on paljon muutaki ku ruma ulkonäkö. Mä osaan olla tarvittaessa lojaali ystävä ja oon valmis tekee mitä vaan ihmisen eteen, johon kiinnyn ja johon luotan täysin. Mut monikaan ei koskaan anna mulle mahollisuutta, koska mulla on niin paljon omii ongelmii ja koska joskus mä en vaan jaksa mitään. En esim. aina jaksa bilettää tai sellasta.

by: breahn

Kipeenä

Mä heräsin tänään aamuyöstä joskus 3-4 aikoihin 38 asteen kuumeeseen. Mulla oli siis kyl ollu jo eilen hirveen kylmä ja olin muutenki tosi herkkänä. Sit en saanu sillon enää nukuttuu pariin tuntiin ja kuumekki kyl laski siitä sit itekseen, joten päätin mennä kouluun ku se alko muutenki vast klo 12.00. En oikeen viittiny jäädä pois ku meil oli ekaa kertaa ATK :ta koulussa ja saatiin tärkeet tunnukset mil sit päästään katoo meijan lukkareita ja tämmösii. :)

Nyt illalla mul on taas aika hirvee olo, vaik kuumet ei oo. Niska sattuu esim. ihan hirveesti ja muutenki alkaa olee vähän kylmä ni must tuntuu et se kuume on taas nousemassa. :/ Paska juttu meinaa mun kaveri olis tulos huomen käymää ja jos oon ihan kipee ni sit en vaa jaksa. :( Must ois kiva tehä lauantaisin jotai muutaki ko maata tääl himassa ja nähä ees muitaki kasvoi ko mun jätkän.

Että tämmöstä tänään... Huomasin muuten et oon istunu tässä tuntitolkulla, enkä oo ees liikkunu mihinkään ku oon kasannu tätä blogii. Ehkä pitäis mennä röökille, suihkuun ja nukkumaan. :)

By: Mike Monaghan

"Ystävyys on iso asia,

By: Pink Sherbet Photography

mutta sen menettäminen on isompi."

Sinä sait sen aikaan.

Sinä et nähnyt minua enää.

Sinä halusit haavoittaa minua.

Sinä olet aina halunnut rikkoa minun sydämeni.

Sinä muutuit ja nyt sinut on menetetty.

Minä lähdin pois, vain haavat ja muistot jäljellä...

By: Sara Björk