Suhde narsistin kanssa

Päätin kirjoittaa tänne taas pitkästä aikaa... Totuus on, että olin yli vuoden mittaisessa suhteessa mieheen, joka oli täysin narsistinen. Ja tarkoitan nyt todellakin oikeaa ja aitoa narsistia. 

Tämä ex oli alkuun ihan muuta mikä hänestä sitten lopulta kuoriutui. Alkuun hän lähetteli kaikennäköisiä ihania tekstareita, kehui, lupasi kohdella kuin kukkaa kämmenellä yms. Hän oli juuri päässyt vankilasta ja olin niin naiivi, kun luulin että hän on ainoastaan joutunut sinne, koska puolusti perhettään tai jotakin tälläistä. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että hän sattui olemaan muutenkin erittäin väkivaltainen ihminen. Joka kerta, kun olimme jossain niin hän alkoi haastamaan riitaa jonkun kanssa tai sitten puhui jatkuvasti itsestään ja kuinka hän on "niin vahva" ja "voittaa kaikki muut". Väkivalta ja itsensä ihailu olivat ainoat hänen puheenaiheensa. 

Hän oli myös erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen ihminen. Minä en saanut lähteä kotoa mihinkään ilman häntä. Kaikki kaverini hän haukkui lyttyyn ja myös pikkuveljeni. 2014 joulukuussa, kun olimme olleet yhdessä muutaman kuukauden niin alkoi tämä hänen väkivaltansa. Tällöin hän meinasi kuristaa minut hengiltä ja jos poliisit eivät olisi juuri pimpottaneet ovikelloa (jolloin tämä ex hellitti kurkustani ja pääsin juoksemaan ovelle) niin en olisi nyt tässä. Minulta tuli jo vaahtoa suusta ja yskin hirveästi. Onneksi sitten poliisit veivät tämän exäni putkaan, mutta kumma kyllä siitä ei tehty mitään rikosilmoitusta tms. eivätkä nämä poliisit edes soittaneet minulle ambulanssia tai edes vaivautuneet kysymään, että pärjäänkö. No olen kuitenkin kiitollinen, siitä että sain pitää henkeni ja tuskin olisin kuitenkaan jaksanut käydä mitään juttua tuosta tapauksesta. Tämänkin jälkeen tämä narsisti ex sai minut puhuttua niin etten jätä häntä ja jatkoimme yhdessä oloa.

Tuollaisia tapauksia alkoi olla aina, kun tämä ex joi. Tai jollei ollut fyysistä väkivaltaa niin henkistä senkin edestä. Sain kuunnella kaikki mahdolliset huorittelut ja kuinka huono ihminen olinkaan hänen mielestään. Hän uhkasi myös välillä tappaa itsensä jos aloin puhumaan erosta.

Sitten tuli kesä ja me todellakin erosimme hetkeksi, kun minulla meni vähän paremmin. Tosin olin todella typerä, kun otin hänet takaisin noin kuukauden päästä. Minusta alkoi tuntua liian yksinäiseltä ja sorruin oikeasti ottamaan hänet takaisin, vaikka tiesin että hän ei tehnyt minulle ollenkaan hyvää vaan päinvastoin. Eromme aikana hän oli tehnyt taas todella pahan rikoksen, josta hän joutuu jossain vaiheessa tässä istumaankin. (Ja hyvä niin, että joutuu kiven sisään!)

Syksyllä hän löysi naapuristamme hyviä kavereita itsellensä. Nämä naapurit eivät muuta tehneetkään, kun joivat päivästä toiseen. Kaikki siis alkoholisteja. No tottakai minusta (kun en tykkää kauheasti juoda) tuli sitten näiden kaikkien silmätikku. Myöhemmin selvisi, että tämä exäni oli selittänyt minusta kaikennäköisiä valheita näille naapureille, mitkä eivät edes mitenkään pitäneet paikkaansa. Heille tuli tavaksi siis juoruta ja puhua kaikkea minusta seläntakana. Ja ex onnistui kääntämään kaikki minua vastaan lopulta, vaikk nämä ihmisetkin tiesivät etteivät ne jutut edes millään voineet pitää paikkaansa. Ex osasi manipuloida kaikki puolelleen ja hän sai aina itsensä näyttämään jotenkin siltä "uhrilta" ja minä olin se paha.

Täällä oli eräs toinen nainen, joka sitten ihastui tähän exääni, vaikka oli itse ollut avioliitossa noin 13 vuotta ja hänellä oli kaksi lastakin vieläpä. Exäni ihastui häneen myös. Tosin minulle tämä kaikki selvisi vasta myöhemmin, kun tein pitävän päätökseni jättää tämä mies. Tottakai se oli nyt helpompaa, koska tämä narsisti oli nyt löytänyt uuden "narsistisen lähteen" eikä minulla eli vanhalla uhrilla ollut enää niin väliä. Minuthan oli jo imetty loppuun muutenkin. 

Toki eronkin jälkeen sain uhkailuviestejä varsinkin tältä narsisti exän uudelta naiselta. Ja tämä narsisti ex useissa viesteissään yritti käskyttää minua jollain tavalla ja uhkasi mm. viedä minun asunnostani tv :n, ps4 jne, 

En ole katunut eropäätöstäni tippaakaan ja olen aivan varma, että paras päätökseni pitkään aikaan. Nyt minulla tosin on jäljellä tämän jälkeen todella romuttunut itseluottamus ja minäkuva. Myös läheiseni kärsivät tästä suhteesta tähän mieheen, koska saivat nähdä minun kärsivän niin paljon pahaa. Siitäkin syytän itseäni, koska omalla tyhmällä toiminnallani sekä päättämättömyydelläni asetin myös läheiseni surun partaalle ja katsomaan vierestä kaikkea.

Nyt yritän päivä kerrallaan nousta täältä pohjalta takaisin ylös. Ei ole helppoa, mutta kyllä tässä siltikin pärjätään jotenkin! :)

Hyvää huomenta!

Pitkästä aikaa täällä taas...
En oo jaksanu kirjotella, mut toivotan täs samal nyt hyvää jouluu kaikille! :)

Luin noita teidän lähettämiänne kommentteja ja ne lämmitti mua todella paljon eli kiitos niistä rakkaat lukijat ♥

Mutta ei, en ole parantunut masennuksesta. Asiat on vaan lähteny nyt ihan täysin käsistä. Siis aivan totaalisesti. En nyt tässä viittii ihan kaikkee kertoo, mut oon ihan vitusti velkaa eli oon kauheissa rahaongelmissa ja ne stressaa mua tietysti varmaan eniten eikä ne todellakaan helpota mun oloo, ku se on muutenkin jo sen verran huono.
Mä en pärjää enää tuola missään ilman bentsoja, koska ahdistus on niin järjetön ja uni ei tule. Ketipinorei ne yleensä mulle tyrkyttää, mutta kun ne on vielä paskempi vahtoehto ku bentsot. Mä en haluu olla enää yhtään enempää zombi mitä on jo tällä hetkellä jote no thanks ketipinoreille! Ketipinorit tekee must vaan todella vihasen ja vielä enemmän stressaantuneen mitä oon jo valmiiksi. Bentsot taas auttaa mura rauhottumaan. Ja kyllä tiedän, että niihin jää koukkuun ja mä olen jo jäänyt, mutta sanon nyt tän täälläkin niin mieluummin mä oon bentsokoukussa ku kärsin joka päiväsist paniikkikohtauksist ja etten saa mitään asioita hoidettua vaan sen takia etten uskalla lähtee ovesta ulos... Ja ei en käytä bentsoja päihtymiseen tai muutenkaan väärin. Joskus käytin, en enää. Ei niillä oo viihdearvoo mun mielestä.
Jos mä jotain oon oppinu niin sen ettei bentsot sovi ainakaan alkoholin kanssa yhteen! Kaikki hölmöilyt mitä oon tehny täs vuoden sisäl on yleensä johtunu siitä ku oon vetäny vaikka pamei ja viinaa sekasin. Ei näin Laura... Mut onneks sellanen on nyt loppu!

Ainakin eilen olin ahkera, ku kävin hakemas mun isän kanssa kinkun ja vähä kaikkee muutaki jouluu varten ja sit ku pääsin kotiin ni laitoin kinkun uuniin ja siivoilin koko kämpän ihan putipuhtaaksi mun uuden poikaystävän kanssa.

Ainiin! Mä halusin mun faijalta joululahjaksi Mintulle (elikkä siis mun kisulille :3) sellasen suht. isokokosen raapimispuun ja voi että se on nyt niin onnellinen kissa. ♥ Ja yks päivä kävin eläinkaupassa ostamassa sille sellasen pinkin kaulapannan missä on sellanen kulkunen. Ei näytä yhtään häiritsevän sitä mikä on ihme kyl. :D

Mä oon taas muuten valvonu koko yön ku ei vaan uni taas tuu. Aion soittaa tänää lääkäriin ja pyytää uutta reseptii tenoxeihin että saisin edes nukuttuu yöni. Nytku ei oo palon varaa sekottaa tätä unirytmii ku on joluaatot ja kaikki tulossa! Ja mulle on tapahtunu tässä muutenkin vähän kaikkee...

Noh poikaystävä juhlisti hänen synttäreitään tossa oliskoha ollu perjantaina ja se oli sit mun selän takana napsnu niitä hänelle määrättyjä opamox 30mg ihan törkeen määrän alkoholin kanssa (ite en ollu vetäny yhtään mitään ku en tykkää juoda) no sit se vaan sekos ja kävi muhun käsiks ja se meinas kuristaa mut kuoliaaks siis tää on ihan tositarina. Paino mut sänkyy vasten ja rutisti kurkust niin etten saanu henkee ja kysy että mitkä on mun viimiset sanat, mutta onneks kytät ehti tulee ennenku mä kuolin ku mult tuli jo hirvee määrä vaahtoo suusta. Mä oikeesti luulin että nyt mä kuolen, että tää oli nyt tässä sitte ja tää on nyt mun kohtalo, että kuolen kuristukseen... Se kuolemisen tunne oli niin todellinen etten oo ikinä ennen tuntenu sellasta. En voinu tehä mitään muuta ku maata siinä kuristettavana. Oneks kytät vei mun poikaystävän pois putkaan. Ja mä olin koko yön ihan paniikissa ku se oli ottanu mult puhelimen väkisin pois ja en löytäny sitä mistää eli en saanu edes kehenkään yheyttä. No lähin sit aamul hakee sitä kyttikselt.

Aamul tää mun poikaystävä tuli sit kotii eikä muistanu mistään mitään. Se sano olevansa todella pahoillaan ja ettei ikinä vois koskee muhun mutku viina ja pillerit sekottaa ihmisen pään ihan totaalisesti. En varmaan ikinä pysty siltikään antamaan anteeks ja mua pelottaa edelleenkin ja välil saan sellasii kohtauksii et tunnen et ihanku joku kuristais mua. En kyl edes ihmettele jos mul jäi tost aika paha trauma...

Että tämmöstä ja oli vaan ihan pakko avautuu jonnekki.

Heipsun kaikki rakkaat lukijat ♥

Hypo tuli ja meni

Joo taisin tos kesän alus olla hirveessä hypomaniassa, en ees tiedä mitä mä ajattelin tai sit en kerenny ajattelee mitää ku kaikki ajatukset meni nii nopeet tahtii. Mä vaan kuurasin päiväst toisee mutsin kämppää enkä ees syöny mitää. Sit tuli se ku sain paniikkikohtauksen ja vedin 300mg ketipinorei lähemmäs 30kpl ja olisin kuollu ellen ois viime hetkel pyytäny ambulanssii. Siel mä sit makasin tehol eikä ollu kauheen kivaa ja sain sielt viel tuliaisiks keuhkokuumeen.

Siit se alamäki sit taas lähti ja mä masennuin ihan vitun pahasti taas enkä pääse millään eroon tästä. En taas keksi mitään syytä elää. Ainoo syy mikä mul on oikeestaan tähänkään asti ollu on mun läheiset ihmiset, enkä haluis satuttaa niitä, mut nykyään mä en enää jaksa siitäkää oikeen välittää. Tiedän olen todella itsekäs, mut niin on nekin jotka mua pitää tääl hengissä väkipakolla, ku mä kärsin ja teen kokoajan henkist kuolemaa täällä. Mulle tää on maanpäällinen helvetti ja haluun ulospääsyn täältä.

Mä syön yleensä noit opamoxei siihen et hillitten sitä ahdistust ja ne on ainoot mitkä vie mun itsetuhoset ajatukset ees hetkeks muual. Mikään muu ei auta. Oikeestaan mä toivoisin et saisin jonku M1 lähetteen suljetul, koska siel sais vaan olla eikä tarvis miettii sen kummempii ja siel saisin olla henkisesti sairas ihan kaikes rauhas, ku en pärjää tääl normaalis elämäs enää täs mielentilas...

Something New !!!

Moi lukijat!
Päätin pitkästä aikaa uudistaa vähän tätä mun blogiani ja, kun musta ei muutenkaan oo kuulunu vähään aikaan yhtään mitään. Päivitin myön vähän tota Laura -osiota tossa välilehdissä, koska siellähän oli aika paljonkin vanhaa tietoa. ^^

Tässä on viime aikoina ollut ylä- että alamäkiä. Mun henkinen olotila on jollain tavalla kohentunut vähäsen tai ainakin oon nykyään päässy täältä neljän seinän sisältä johonkin. Olen ollut usein viikonloppuisin yötä eräällä kaverillani ja ollaan sit ajeltu skoppeilla yms. Mähän sain tossa just uuden skootterinkin (Yamaha Aerox R vm. 2007). Ja juu ajelen edelleenkin skootterilla, koska en mä suoraansanottuna tarvitse autoa yhtään mihinkään tässä elämänvaiheessa, eikä mulla olis edes rahaakaan pitää sellaista, joten en koe tarvitsevani. Bussit kulkee talvella ja kesällä sitten kiva ajella skootterilla! :) Enkä ylipäätänsäkään tajua, että mitä helvetin järkeä on heti hommata joku ajokortti, kun täyttää 18 vuotta. Mikä kiire ihmisillä on kaiken tollasen suhteen aina? Itsehän koen olevani edelleenkin jossain 16 vuotiaan tasolla henkisesti. x'D Enkä itseasiassa haluakkaan aikuistua ja mua ei vois vähempää kiinnostaa joku ajokortti villitys ja lastenhankkimis jutut sun muut. Kyllä muut ihmiset saa tehä mitä tykkää, kuhan ei mulle ala avautuu et miks mulla ei ole vakavaa parisuhdetta, miks mulla ei oo autoo, miks ajelen skoppella, miksei oo lapsii, miksei oo töitä tai ammattii yms. Oh god!

Siitä päästäänkin siihen, että mun elämähän on vasta alussa. Nythän on just nimenvitunomaan se aika ku käydään baareissa ja bailataan, eikä esitetä mitään muka-aikuisia. :D Yks vituttavimmista asioista mun elämässä tällä hetkellä sellaset ihmiset! Ja juu sori hirvee rageavautumispostaus. . .

En ole mitään

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Minä tahdon saada ääneni kuuluviin,

mutta vaikka kuinka paljon huutaisin,

kukaan ei koskaan kuule.

Sisältä olen aivan tulessa, liian tuskainen tunteakseni.

Minun tapauksessani kaikki on mahdollista,

tuli muuttui lopulta jääksi.

Minun sisälläni on tyhjiö,

sellainen tyhjiö jossa ei edes tuule.

Minä tapoin rakkauteni ja kuihdutin itseni.

Mutta nyt minuun sattuu vieläkin enemmän,

sisälläni elää vain tuskan varjo.

Liekit ovat sammuneet,

niin myös silmieni tuike.

Usein toivon ihmisten satuttavan minua,

että tuntisin edes jotain.

Usein yritän itse suututtaa itseni,

että tuntisin edes vihaa.

Usein kuvittelen tuntevani,

mutta en kuitenkaan...

Minä olen mitäänsanomaton ihminen.

Minä en ole mitään, en missään,

minua ei voi ymmärtää eikä oikeaa minua voi enää kuulla,

entistä kaunista minua.

Sitä joka tahtoi tehdä maailmasta paremman paikan,

mutta epäonnistui ja kadotti itsensä.

Tunteettomuus ei ole hyvää eikä pahaa.

Ihminen voi olla hyvä tai paha tai siltä väliltä.

Tunteettomuus on kaikkien vihollinen.

Tunteettomana paha ei voi enää vihata,

hyvä ei voi rakastaa ja siltä väliltä.

Missä olet, sammunut minä?

Tahdon löytää sinut,

en halua olla täällä tyhjiössä ikuisesti,

haluan saada minun sisäisen loistoni takaisin,

haluan taas tuntea eläväni.

En halua enää olla elävä kuollut.

Minun rakkain lohtuni olet sinä syömättömyys.

Ainoa asia josta tunnen jotain,

onnistumisen tai epäonnistumisen.

Minä kuuntelen sinua,

vaikka välillä harhailenkin.

Ilman tunteita minä haluan vain kadota,

kuihtua, haihtua pois.

Minua ei voi pelastaa, ei enää.

Minun sydämmeni on kuollut,

eikä uusia anneta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tämmösen pätkän kirjotin yöllä, en tiedä mistä tämmönen purkaus. :D Ajattelin laittaa tänne. ^^

Krooninen epäonni

Hellouta kaikille!

Yks päivä mä tossa siivoilin hirveenä tätä kämppää, lisäks heitin menee kaikki vanhat ja rispaantuneet meikkisiveltimet, lähes kaikki huulikiillot ja kynsilakat yms. Päätin, että ostan uudet. Laitoinkin tilauksen prettyyn, josta tilasin meikkivoide siveltimen ja häivytyssudin, joka oli tietysti minun epäonnekseni loppu. Tilasin myös joitakin rajauskyniä ja sellaista. ^^

Nukkuminen on menny päin vittuja, koska oon taas pilannu kaiken, yllätys yllätys. Tällä kertaa mulla meni välit ainakin kahteen mulle tosi tärkeeseen ihmiseen. Mä oikeestaan ymmärrän sitä toista, et miks se ei enää jaksanu mua, en mäkään kyllä jaksais jos olisin joku muu. Mut sen toisen kanssa oon kyllä tullu hyvin toimeen, eikä meil oo ikin ollu paljookaa riitoi, mitä nyt jotain pientä sanomista. Mä sit pyysin tältä anteeks asioista, mut en odota et saan mitään vastausta edes enkä ainakaan sitä et hän antais mulle anteeks.

Oma IRL elämä on viturallaan, enkä haluu edes miettiä koko paskaa. Ja se johtuu siitä, kun mä olen tämmönen huono ihminen. Mä olen sellanen ihminen, jota on koko elämän ajan vaaninut joku kummallinen krooninen epäonni. Tätä ei voi ymmärtää, jollei itse koe samaa. Mä olen epäonnistunut aivan kaikessa elämäni aikana. Ihmissuhdeasiat on mun yks pahimpii faileja ikinä ja se sie jo niin paljon mun elämänhalusta pois, kun mitkään suhteet ei vaan ikinä onnistu. Oli se sitten parisuhde tai ystävyyssuhde tai vaan ihan vaan tuttu niin aina asiat menee vituiksi. Pakko sen on johtuu musta itestäni, koska ei kaikki ihmiset aina mun ympärillä voi olla vääränlaisia. Yritän ettii kyl virheitä itestäni, mut en oikeesti enää keksi muutaku se, että koska oon jatkuvasti epäonnistunut kaikessa tän elämäni aikana, niin mulle on jäänyt sellainen negatiivinen asenne ja ajattelutapa ja sitten siitä johtuu ehkä, ettei ihmiset jaksa munlaista ihmistä ja otan kaiken todella raskaasti.

Ja koska epäonnistun aina ihmissuhteissa, niin epäonnistun myös muissakin asioissa. Jos esimerkiksi välini menisivät vituiksi koulussa jonkun kanssa, niin mä vaan lopetan koko homman. En halua enkä uskalla edes jäädä enää siihen tilanteeseen, vaan sieltä on pakko päästä pois, kun alkaa ahdistaa ihan liikaa. Siinä meni sitten minun koulunikin ja koulusta kun olisin saanut ammatin ja päässyt ehkä töihinkin, niin ei. Kaikki menetettiin tässä ja vaan siksi, koska ihmissuhde asiani menevät aina vituiksi ja ne varjostavat liikaa elämääni. Toivon todella usein, että mitään ihmissuhteita ei olisikaan. .____.

Tämän kaiken lisäksi tunnen itseni aina ihan vitun tyhmäksi. Tiedän olevani keskivertoa tyhmempi ihminen. Olen hidas ymmärtämään toisten ihmisten juttuja tai sitten en ymmärrä ollenkaan. Puheeni menee aina päin persettä, enkä osaa heittää läppää. Muut ihmiset ovat niin luontaisia näissä asioissa, mutta minä olen aina todella jäykkä kaikessa. Lisäksi mulle on myös aina huudettu siitä, että kuinka tyhmä lapsi mä olen. Sattumoisin olen myös erittäin kömpelö ihminen ja kaikki tuntuvat tippuvan käsistäni tai lentävän pöydältä. Niistäkin mulle on aina huudettu kurkku suorana.

Mutta joo tämmöstä angstii tällä kertaa. :I Ja kyllä, vituttaa itekkin lukee tämmöstä paskaa, koska en pidä tämmöisistä ihmisistä, joka itse olen. Tai itseänikin vituttaa angstiset ihmiset ja sellaiset juurikin, joilla on negatiivinen elämänasenne. Itse olen kaikkea sitä, mitä inhoan. :S

Sirkuksessa

Rupesin taas miettii, et miks kaikki menee aina vituiks. Vituttaa oma itteni ja se, et miks oon niin heikko ja miksen kestä enempää, ku jossai kohtaa mä säryn taas pieniks palasiks. Tuntuu et joka kerta mä tuun silti aina vahvemmaks, mut silti tähän yrittämiseenki kyllästyy ku on henkisesti niin väsyny. Ei oikeesti olis voimii muutaku ne jäljellä olevat pahat tunteet. Neki voi aina muuttaa voimavaraks, mut se raastaa ihmist enemmän ku voitte kuvitellakkaan. Jossain kohtaa tuntuu silt ku räjähtäis ku ei enää voi purkaa tunteitaa mihinkää tai kenellekkää, koska ajattelet et se tekee sust huonon ja heikon sen toisen silmissä. Kunpa ei olis mitään tunteit ollenkaa, eipä mul kyl oikeestaan ookkaa ku huonoi tunteit ja sit on läjä niitä feikattui tunteita, on suruu joka on tahallaan muutettu iloks ja vihaa joka näkyy vaan toisten ihmisten halveksuntana ja ittensä korottamisena, ja tostaki asiasta pystyy helposti tehä vaan läppää. Tunsit mitä vaan oikeesti sisälläs ni aina on pakko hymyillä, sun on pakko vaan jaksaa nauraa. Ja suuttuminen on sosiaalinen itsemurha. 

Täs kohtaa sä oot sellases ansassa, mis koko ajan tulee paskaa niskaan ja sun on otettava ne huumorilla. Ihan sama miltä susta oikeesti tuntuu, mut ulospäin ne paskat tunteet ei saa näkyä. Sä oot koko ajan ihmisten ja oman pääs luomassa sirkuksessa.

Jossain kohtaa suhun iskee oikeen kunnolla ja sä murrut sisältä ja sit sä et kestä enää yhtään painetta. Sit siitä ei oo mitenkään ulospääsyä. Se näkyy vaan pelkkänä vittuiluna ihmisille ja sit ihmiset olettaa tietty et sä oot ihan täys kusipää tyyppi, vaikka asia ei oliskaan niin vaan sulla on vaan niin paha olla ettet enää keksi muuta tapaa purkaa sitä, vaikka se onki viiminen keino, mut se on myös se keino mihin yleensä tartutaan ku on hätätilanne. On pakko saada purkaa edes jotenki jotai niist tunteista. Sit siit vittuilusta kehittyy tietysti riita, joka vaan kasvaa ja kasvaa ku pyörremyrsky. Ja lopulta sut on leimattu läpipaskaks, koska sä oot sen riidan alottaja ja oot voinu ehkä sanoo jotain tosi pahaaki. Lopuks mietit yksinäs et mitä vittua sä oot taas sanonu ja menny tekemään, et miten se pahaolo saa sut aina niin täysin valtaansa. Se tuntuu ihan siltä, ku sä et olis enää sä, vaan joku muu hallitsis sua täydellisesti.

Ja kaiken ton jälkeen siinä menee taas vähän aikaa (riippuu tilanteesta) ku sä kokoot ittes. Sit sä taas alotat ton saman sirkuksen. Sä nouset ja sä putoot yhtä nopeesti alas, sä oot pelkkä tähdenlento. Sä käytät liikaa voimii, koska pelkäät jääväs ulkopuoliseks, sit sä kulutat ne loppuun aika nopeesti. Sit ku sä tarvisit sitä voimaa jostain, ni sitä ei enää olekkaan ja sit sä taas putoot alas. 

Mut ku se, et sä pidät pystyssä sitä omaa sirkustas ni se auttaa sua pakenemaan. Sillon on vaan niin hyvä olla, vaikka oikeesti asiat on huonosti. Se on vaan illuusio ja sit ku totuus alkaaki valkenee ni tapahtuu hirvee romahdus ja masennus pahenee.