Elämää lastenkodissa

Siitä on nyt aikaa yli 4 vuotta, kun jouduin lastenkotiin ekan kerran. Sillon oli vuosi 2008 ja ekaksi mut laitettiin vastaanotto-osastolle. Syy miksi ylipäätänsä jouduin sinne oli se, että en käynyt koulussa vaan olin ollut sieltä pois noin 2 kuukautta. Olin silloin seiskalla, koska menin kouluun vuoden myöhemmin, normaalisti olisin ollut kasilla jo. Toinen syy oli se, että mun ja mun faijan välit oli tosi huonot. Mä saatoin lähtee kävelee kotoonta keskellä yötä pois, ku oli niin ahdistavaa olla sielä. Mä pelkäsin mun faijaa, koska se kohteli mua huonosti eikä ottanu mun tarpeita huomioon ollenkaan. Jos kävin yöllä vessassa, se saatto alkaa ihan siitä huutamaan tai juomassa tai hakemassa särkylääkettä tai jotain niin aina sain siltä paskaa niskaani. Joskus se aina suuttuessaan hakkas mua. Muistan ku se hakkas mua joskus pölynimurinputkella ja myös sen kerran ku se hakkas mua paljaaseen käteen henkareilla. Usein se löi vaan kädellä päähän mut seki sattus, ja eniten se sattu ihan henkisesti. Mä olin vasta pieni tyttö ja jouduin kattoo sellasta eikä mulla tietenkään ollu mutsii keneltä pyytää apuu koska se nyt oli ihan täyspäivänen juoppo (sitä se on vieläkin). Mummi on ainut joka on tukenu mua, mut ei se oo koskaan mun muistaakseni siltikään ottanu mitään kantaa siihen et mun faija löi mua, koska se ei ymmärrä sitä ettei lasta saa lyödä enää kun se on sen verran vanha et sen lapsuusaikoina tuskin oli mitään tollasii rajotuksii. En silti syytä mummii, koska vika on faijassa. Faija ei koskaan yrittäny tarpeeks puolustaa mua esim. siinä et mua kiusattiin koulussa vaan se sano aina vaan et mä en sais välittää siitä tms. mut kun ei tollanen auta yhtään. Tai onhan se totta ettei sais välittää, mut ei se oo niin helppoo jossei oo ketään joka tukis ja kuuntelis, niinku ystävää. Vaikka silloin ois kaverille yrittäny jotain purkaa, niin tuskinpa se olis mitään ymmärtäny kumminkaan. Ala-asteella ne haukkus aina mua ja tietty faijaa köyhiks ja sit läskiks ja rumaks ja kaikkee miten voi ihmistä haukkuu. Ei mulla ollu ku yks kaveri omalta luokalta ja se oli kans kiusattu, mut ei läheskään niin kiusattu ku mä. Mä olin aina tosi epävarma ja vetäytynyt kaiken kiusaamisen takii ja masennuin tajuamatta sitä enää itekkään. Mun mieleen on jääny yks hetki siitä, ku olin kolmosluokalla ja se oli sellanen, ku meillä oli just ollu kuvista ja oltiin jotain maalattu ja sit olin pesemässä mun pensseliä ja vesilasia siinä lavuaarilla niin yks tyttö siihen aikaan mun luokalta sano mulle suoraan näin että "sä et oo mun kaveri." Toi on niin jääny mun mieleen ikuisiks ajoiks ja toi on tosi traumaattista mulle.

Mut nythän tää meni vähän niinku mun elämänkertomukseks eikä kertomukseks siitä miten pääsyin sinne lastenkotiin. Niin siitä miks en käyny koulussa sillon seiskalla siihen kahteen kuukauteen oli se, että tattadaa mua kiusattiin sieläkin. Musta oli levitetty koko kouluun kauheita juoruja, että mä oisin murtanu yhen tytön käden, vaikken ollu sellasta ikinä tehny ja että olin heitelly pulpettei luokassa ja kaikkee tollast paskaa mikä ei ikinä pitäny oikeesti paikkaansa. Mun silloset "kaverit" hylkäs mut ja ne osallistu kans niitten juorujen levittelyyn. Opettajat ei välittäny vittuukaan ja rehtoriki vaa osotteli mua syyttäväl sormella. No en sit todellakaan halunnu kattoo sellasta, joten mä päätin olla pois koulusta. Sit mul ehdotettiin sellast kolmen kuukauden jaksoo siel lyhytaikaisosastolla ja mä suostuin, koska olin sitä mieltä et mä haluaisin mun elämän jotenki järjestykseen. Sit mä menin sinne ja aloin käymään kouluu, missä pääsin sellaseen pienempään ryhmään mun onnekseni. Siel suju ihan hyvin, paitsi että kerran yks muija veti mua turpaa ja sillonki sain opettajilta vaan paskaa niskaani. Ei mitää uutta tälläkään kertaa.

Olin ollu jo siel lyhytaikaisosastolla yli kolme kuukautta ja sit siel pidettiin joku palaveri musta. Siel oli mun faija ja mun mutsi ja mun sossu ja tämmöset. Siel puhuttiin siitä mun kotiinpaluusta.

Mä nukuin mun huoneessa mun sängyllä ihan rauhassa, kunnes mun huoneeseen koputettiin ja sinne tulis sisäl mun mutsi, sossu ja sitte joku tärkee henkilö sielt lastenkodist. Sit se sossu tuli sanomaan mulle näin, että "mä tiedän, että sä tuut Laura nyt pettymään, mutta sä jäät nyt tänne." enkä mä tiettykään ekaks tajunnu et mitä se ämmä siinä hourii, mut sit mun päähän nousi ymmärrys. Ja sehän tarkotti sitä, etten pääsiskään enää kotiin vaan joutuisin asumaan lastenkotiin. Sit mä itkin, huusin ja raivosin ja sylkäsin sen sossun paitaan ja huorittelin sitä ja ihan kaikkee tämmöstä. Mun faija oli kuulemma lähteny sielt tosi vihasena pois ja se oli uhannu hakee mut sieltä sorkkaraudan kans pois. Helvetin hienoo faija, uhata nyt suoraan sossuil tollasta. Se oli tiedossa et kotiin en pääsis lomille vähään aikaan. Joo ja kauhee kakku siit tuliki. Jouduin istuu sisällä ihan vitun kauan, enkä saanu pitää yhteyt mun faijaan, mutsiin tai mummiin. En saanu pitää yhteyttä siis kehenkään. Sain käydä vaan terapiassa ja siinä oli mun menot. Kerran faija toi mulle mun lempi energiajuomaa sillon ko olin menos sinne terapiaan ku kukaan ohjaaja ei ollu näkemässä sitä. Sillon rakastin ED Redberryy, mikä on harmi kyl poistunu myynnis jo kauan sitten. :(

Näihin aikoihin ymmärsin, et kyl mun faija rakastaa mua syvemmin mitä se oli antanu ymmärtää. Se halus mut sieltä pois ja oli valmis tekee ihan mitä vaan. Se taisteli mun takii... Ja tää huostaanotto asiahan vietiin korkeempaan oikeuteen asti.

Sit 4.7.2008 mut siirrettiin saman lastenkodin pitkäaikaisosastolle. Siitä ei tullu aluks vittuukaan, koska mä karkasin heti muistaakseni seuraavana päivänä sieltä siks ku en kestäny olla siel ku mua vaan kiusattiin. Olin kahen viikon karkureissulla ja siitä puolet olin Oulussa mun kaverin luona ja puolet ihan vaan kotona, kunnes palasin sit ihan ite takas sinne lastenkotiin. Sielähän tietysti sain vaan paskaa niskaani ja sit yritin tietty karata uusiks, mut sillonhan mut saatiin kiinni jo heti keskustassa. Sit jouduin sellaseen vierihoitohuoneeseen, missä ollaan 24/7 yhen ohjaajan kanssa. En muista yhtään et kui kauan sain (siihen aikaan halusin olla mieluummin sielä ku osastolla kiusattavana) olla sielä. Mut sit jossain kohtaa mä kummiski jouduin palaamaan osastolle ja sain taas kestää huorittelua ja kaikkee mahdollista paskaa. Siel oli yks tyttö joka kieroili niin paljon että sai muut kiusaamaan mua vaan enemmän. Se syötti kaikkee paskaa niille toisille ja kerto mullekki kaikkee paskaa. Lopuks mä olin sit omas huoneessani vaan 24/7 ja ohjaajat toi sinne mulle aina välil jotain leipää tai jotain jos pyysin. Olin vaan siel omas huonees ja katoin teeveetä. Sillon mulla todettiin tää masennuski ekaa kertaa ja sain lääkkeet siihen.

Jossain kohtaa tilanne kuitenkin rauhottu ja mun kiusaaminenki loppu sit aikanaan ja aloin ystävystyy niitten toisten kanssa. Sit lopulta meist tuli ystävii ja mä tunsin kuuluvani johonkin. Niistä tuli vähän niinku siskoi mulle. Paitsi siihen paskanpuhuja tyttöön en ikinä luottanu ja aina se välillä taas yritti syöttää kaikkee paskaa.

Aluks en ikinä noudattanu oikeen niitä sääntöi ja olin koko ajan jossain hatkoil tai ryyppäämäs tai muuta sellasta mut sit rupesin noudattaa niit ko huomasin et asiat hoituu paremmin sillai. Yhil hatkoil olin kahen muun kanssa jotka oli kans sielt lastiksest ja meit kaikkii käytettiin sit hyväks ko oltiin ryyppäämäs sellasten virolaisten luona. Siin meni sit mun neitsyys eikä niit paskiaisii saatu ikinä vastuuseen teostaan.

Lopult sain liikkuu aika vapaasti ja pääsin usein kotilomille ja kaikkee. Sit kysyin mun sossulta et onnistuisko mun kanssa joskus sellanen et pääsisin kotiin kotiuttamisharjotteluun ja se vastas heti suoraan että onnistuu. Se usko ja luotti muhun. Mun piti vaan ekaks käydä peruskoulun viiminen luokka hyvin.

Siitä vuodenpäästä mä sit alotin puolenvuoden kotiuttamisharjottelun. Sillon oli elokuu 2010. Mut oli valittu opiskelemaan ravintola-alalle. Mut en sit tykänny siit koulusta, koska se oli oikeesti ihan liian rankkaa mulle ja siel oli kaikkii kusipäisii ihmisii. Sillon ne meinas etten saiskaa enää jatkaa kotiuttamisharjotteluu vaan mulle pitäis keksii joku muu paikka mut sit sain ne suostuteltuu sen jatkamiseen sen varjol että menin sit töihin sellasel nuortenpajalle. Sit joskus tammi -tai helmikuus mun huostaanotto sit purettiin ja asuin virallisesti kotona.